Tunnista ikääntyvän pumppaamon haasteet

Pumppaamoiden ikääntyminen asettaa haasteita niiden ylläpidolle ja toiminnan jatkuvuudelle.Suomessa jätevesiverkostoja ja pumppaamoita on rakennettu kunnissa ja kaupungeissa noin 30-50 vuotta sitten. 50 vuotta on pumppaamojen käyttöiän ylärajalla, kunnes tarvitaan uusi perusteellinen saneeraus.

Ikääntyvissä pumppaamoissa on useita haasteita, jotka vaikeuttavat niiden tehokasta toimintaa. Putkistojen kulumisen, laitteiden vanhenemisen ja teknologian nopean kehityksen seurauksena pumppaamon energiatehokkuus ja turvallisuus laskevat. Vuosien myötä pumppaamoiden käyttö- sekä huoltokustannukset nousevat ja sen toimintavarmuus laskee, joka taas johtaa riskiin, että jätevettä päätyy ympäristöön.

Flowplus Oy:n tarjoama kokonaisvaltainen palveluratkaisu alkaa aina kohteen perusteellisesta kartoituksesta. Tämä vaihe on keskeinen, sillä se mahdollistaa pumppaamon nykytilanteen arvioinnin ja tarpeiden tunnistamisen yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Suunnittelussa on tärkeää huomioida, että pumppaamon päivitetty infrastruktuuri vastaa nykypäivän ja tulevaisuuden tarpeita sekä standardeja. Tämä voi sisältää esimerkiksi putkistojen uusimisen, automaation lisäämisen prosesseihin, ulkoisia muutoksia ja työturvallisuutta parantavia muutoksia.

Saneerausprojektissa  keskitytään paitsi laitteiston päivittämiseen myös energiatehokkuuden, käyttö- ja toimintavarmuuden parantamiseen sekä turvallisuuteen. Tähän vaikuttavat muun muassa oikein mitoitetut pumput, toimivat ja oikeanlaiset venttiilit, putkiston ja ohjauskeskuksen uusiminen sekä pinnanohjauslaitteisto. Tavoitteena on luoda pitkäikäinen ja laadukas pumppaamo, joka on suunniteltu käyttökohteen vaatimusten mukaisiksi huomioiden esimerkiksi korroosion vaikutukset.

Flowplus järjestää käyttökoulutuksen uusien järjestelmien ylläpitoon. Tämä varmistaa, että pumppaamojen käyttäjät tuntevat uudet järjestelmät ja osaavat hyödyntää niitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Vanhat pumppaamot ovat usein riski myös niissä työskenteleville

Nykypäivän työturvallisuusstandardit ovat niin ikään päivittyneet korkeammiksi huomioiden pumppaamojen nykyisen iän. Pumppaamoissa on paljon esimerkiksi sähkölaitteita, jotka yhdistettynä veteen ovat vikaantuessaan suuri riski pumppaamossa työskenteleville. Myös työturvallisuutta koskevat puutteet huomioidaan pumppaamon saneerauksen yhteydessä. Vastuullisena toimijana Flowplus haluaa kehittää sekä oman että asiakkaan henkilöstön turvallisuutta.

Erikokoisissa pumppaamoissa on erikokoisia haasteita, jotka huomioidaan myös turvallisuuden osalta suunnitteluvaiheessa. Isomassa maanpäällä sijaitsevassa pumppaamossa esimerkiksi turvakaiteet ja -kannet uusitaan, pienemmissä esimerkiksi tikkaiden kunto otetaan huomioon.

Suunnittelun huolellisuus ja yhteistyö sidosryhmien kanssa ovat avainasemassa onnistuneen saneerauksen varmistamisessa. Toimimalla kumppanina näissä hankkeissa Flowplus voi tarjota asiakkailleen ratkaisuja, jotka parantavat vesihuollon kestävyyttä ja tehokkuutta pitkällä aikavälillä. Lisäksi asiakkaan kanssa yhteistyössä voidaan parantaa huoltotarpeiden ennakointia sekä niiden hallittavuutta kustannuksien ja resurssien käytön osalta, joka taas parantaa koko verkoston käyttö- ja toimintavarmuutta.

OTA YHTEYTTÄ