
Flowplus Oy:n perustaja Jarmo Piippo tukemaan yhtiötä hallituksesta käsin
Flowplus Oy:n perustaja ja viimeksi Senior Advisorina toiminut Jarmo Piippo siirtyy täysipainoisesti hallitustyöskentelyyn yhtiössä.
– ”Flowplus Oy:n vetovastuu siirtyi Petteri Särkiniemelle vuoden 2022 alussa ja yhtiön toiminta ja edelleen kehittäminen ovat erittäin hyvässä suunnassa. Kiitän sydämestäni henkilöstöämme, yhteistyökumppaneitamme ja asiakkaitamme yli vuosikymmenen mittaisesta matkasta Flowplus Oy:n operatiivisen toiminnan parissa”, Jarmo Piippo sanoo.
– ”Flowplus perustettiin Jarmon vision pohjalta ja sitä rakennettiin pitkään Jarmon johdolla, kohti yhtiön nykyistä suuntaa. Jarmon rooli Flowplusin taipaleella on ollut valtava, sekä vision eteenpäin viemisessä että yhtiön operatiivisen toiminnan vetäjänä. Jatkossa Jarmon rooli on haastaa ja tukea Flowplusin johtoa hallituksesta käsin, viemään yhtiötä kohti strategiassa asetettuja seuraavia tavoitteita ja tutkia yhtiön mahdollisuuksia laajentua Euroopan markkinoille hallituksen linjaamalla tavalla. Kiitämme Jarmoa hänen sitoutumisestaan yhtiön kehittämisessä, ja kaikesta Flowplusin eteen tehdystä työstä”, yhtiön toimitusjohtaja Petteri Särkiniemi toteaa.
Flowplus jatkaa yhtenä alansa suurimmista
Flowplus jatkaa yhtenä Suomen suurimmista laitehuollon yrityksistä. Yhtiön liikevaihto tilikaudella 12/2022 oli 23 miljoonaa euroa, ja kuluvalla tilikaudella yhtiö tulee ylittämään 25 miljoonan euron rajapyykin. Kirkastetun strategiansa hiljattain julkaissut yhtiö kehittää toimintaansa väsymättä asiakastarpeiden ja teknologisen kehityksen pohjalta. Muutosmatkan keskiössä ovat teollisuuden ja vesihuollon palveluiden kehittäminen omina liiketoiminta-alueinaan sekä laadun, asiakasarvon ja organisaatiokulttuurin edelleen kehittäminen.
Flowplus Oy
Petteri Särkiniemi
toimitusjohtaja