Piirun verran parempi – Yhdessä kohti hyvinvoivaa työyhteisöä

Henkilöstön hyvinvointi on Flowplussalle enemmän kuin yksittäinen tavoite – se on arvo, joka heijastuu jokapäiväiseen toimintaan ja sitä kautta asiakkaiden saamaan palveluun.

Piirun verran parempi -työryhmä, joka koostuu edustajista Flowplussan jokaisesta yksiköstä, on jo kahden vuoden ajan tuonut henkilöstön äänen kuuluviin koko organisaation tasolla. Neljä kertaa vuodessa kokoontuva ryhmä toimii linkkinä yksiköiden välillä ja tuo esille arjessa havaittuja kehityskohteita, joita työstetään yhteistyössä. Vuoden aikana saavutetaan niin pieniä parannuksia kuin isompia uudistuksia, jotka vaikuttavat henkilöstön kokemukseen työyhteisöstä ja työn tekemisestä.

Vuoden 2024 tavoitteet ja tulokset


Viime vuonna työryhmä keskittyi erityisesti viestinnän parantamiseen, perehdytysprosessin uudistamiseen ja ammatillisen osaamisen kehittämiseen, joissa kaikissa saavutettiin merkittäviä edistysaskeleita. Sisäisen viestinnän osalta otettiin käyttöön uusi intranet-järjestelmä, joka on vakiintunut tärkeäksi työkaluksi ajankohtaisten uutisten ja tiedotteiden jakamisessa. Tämä uudistus on parantanut tiedonkulkua koko organisaatiossa ja vastannut henkilöstön toiveisiin viestinnän selkeyttämisestä.

Perehdytysprosessin kehittäminen toi mukanaan sähköisen perehdytyspohjan, joka yhdenmukaistaa uusien työntekijöiden perehdytystä. Tämä muutos varmistaa, että jokainen työntekijä saa tarvittavat tiedot ja taidot aloittaessaan työssään, mikä puolestaan helpottaa työn aloitusta ja luo tasalaatuisemman perehdytyskokemuksen sekä pohjan turvalliselle työskentelylle.

Ammatillisen osaamisen kehittämiseen panostettiin kartoittamalla henkilöstön koulutustarpeita. Tämän pohjalta on ryhdytty suunnittelemaan monipuolisia koulutusratkaisuja, jotka huomioivat eri teknologiat ja työnkuvat. Näitä koulutuksia kehitetään edelleen vuonna 2025, jotta henkilöstölle voidaan tarjota mahdollisuuksia syventää osaamistaan ja pysyä ajan tasalla muuttuvan työympäristön vaatimuksista.

Työryhmän toiminta ei ainoastaan tuo esille parannuskohteita, vaan myös seuraa niiden toteutusta ja vaikutuksia. Tavoitteiden etenemisen seuranta varmistaa, että toimenpiteet vievät yritystä kohti tavoitetta – piirun verran paremmaksi työpaikaksi.

Kohti vuotta 2025 – Uudet tavoitteet ja jatkuva kehitys


Vuonna 2025 Piirun verran parempi-työryhmä jatkaa henkilöstön hyvinvointia ja yrityskulttuuria kehittävää työtään. Työryhmä kokoontuu vuoden aikana neljä kertaa, joista kevään tapaaminen on erityinen, sillä ryhmä tapaa toisensa ensimmäistä kertaa kasvotusten. Vuoden ensimmäisessä kokoontumisessa työryhmä asettaa uudet tavoitteet, joihin lukeutuu muun muassa ammatillisen osaamisen syventäminen. Yhteisenä päämääränä on luoda ympäristö, jossa työntekijät kokevat tulleensa kuulluiksi ja voivat kehittyä työssään.

Yhteistyössä henkilöstön kanssa tehty työ näkyy niin arjen sujuvuutena kuin suurempina askelina kohti entistä yhtenäisempää Flowplussaa. Erilaisista yrityskulttuureista syntynyt monimuotoinen organisaatio löytää askel askeleelta yhteiset parhaat käytäntönsä – työntekijöiden ideoita ja kokemuksia hyödyntäen.

OTA YHTEYTTÄ