Loimua Oy tuottaa ja jakelee kaukolämpöä sekä tarjoaa kokonaisvaltaisia energiantuotantoratkaisuja teollisuudelle. Lisäksi yritys myy ja jakelee maakaasua. Toiminta kattaa useita paikkakuntia, joissa Loimua tekee yhteistyötä eri teollisuuden alan toimijoiden kanssa, hyödyntäen näiden tuotannosta syntyvää lämpöä kaukolämpöverkossa. Vuonna 2023 Loimua Oy:n liikevaihto oli noin 105,5 miljoonaa euroa ja se työllisti 103 henkilöä.
Luotettavan lämmön toimituksen varmistamiseksi Loimua uudistaa ja ylläpitää verkostojaan sekä tuotantolaitoksiaan säännöllisesti. Yhteistyö Flowplussan kanssa on alkanut jo Armatekin aikana. Flowplus osti Armatek Oy:n vuonna 2017, joka oli tähän aikaan JS Pietarsaari Oy:n tytäryhtiö.
Ennen yhteistyötä Flowplussan kanssa, Loimua oli käyttänyt vaihtelevasti eri urakoitsijoita venttiilihuolloissa. Venttiilien perushuollot onnistuivat, mutta ammattitaitoista huoltoa kaivattiin haastavampien huoltojen kanssa. Lisäksi osaan venttiileistä oli haasteellista saada varaosia. Käynnissäpitoinsinöörinä Vanajan voimalaitoksella toimiva Jaakko Koivunen kommentoi yhteistyöhön johtanutta tilannetta:
”Helpot perushuollot saatiin kyllä suoritettua, mutta hankalammat huollot aiheuttivat ylimääräistä päänvaivaa, ja jäivät pahimmillaan jopa tekemättä”.
Flowplus on tarjonnut Loimualle venttiili-, moottori- ja pumppuhuoltoja, varaosien valmistusta sekä uusien varaosien ja laitteiden myyntiä. Flowplussan asiantuntemus on ollut yksi merkittävistä tekijöistä yhteistyön jatkuvuudessa. Suurimmat hyödyt yhteistyössä Flowplussan kanssa ovat olleet huollon luotettavuus, laatu ja helppous Koivusen mukaan.
”Flowplussan kanssa Loimua on saanut vanhat ja hankalatkin venttiilit kunnostettua, välttäen näin kalliit venttiiliuusinnat”, hän kiteyttää yhteistyön toimivuudesta.
Koivunen kertoo, ettei Flowplus ole alan edullisimpia toimijoita. Palvelun ammattitaito ja luotettavuus ovat kuitenkin olleet rahan arvoista työn ja toiminnan sujuvuuden sekä laadun kannalta. Yhteistyö Flowplussan kanssa on mahdollistanut paremman keskittymisen ydinliiketoimintaan.
”Flowplus ei ole ehkä halvin kumppani huolloissa, mutta laadullisesti alan ykköstekijä. Yhteistyö on helppoa ja raportointi toimii kuten on sovittu”, Jaakko Koivunen kertoo Flowplussan plussista ja miinuksista.
Loimua Oy: https://loimua.fi/
Flowplus Oy on teollisuuden ja vesihuollon asiakkaiden kumppani, jonka palvelukonsepti edistää kokonaisvaltaista laitteiden elinkaaren hallintaa. Flowplus on perustettu vuonna 2012, mutta yritysostojen myötä osaamisen juuret ulottuvat vuosikymmeniä taaksepäin. Yrityksen ammattitaito kumpuaa vanhoista ja perinteisistä yrityksistä, jotka ovat alueellisesti tarjonneet erilaisia huolto- ja kunnossapitopalveluita. Flowplus on yhdistänyt tämän ammattitaidon ja tarjoaa nyt asiakkailleen kattavan huoltoverkoston ja monipuolisen ammattiosaamisen koko Suomen alueella.