Viime vuonna 2021, perustettiin Flowplus Oy:n Kokkolan toimipiste vastaamaan huoltotarpeisiin muun muassa suurteollisuusalue Kokkola Industrial Park:n (https://www.kip.fi/) yrityksille. Kokkolan toimipiste sijaitsee alueen ytimessä eli KIP:n alueen sisällä ja näin ollen lähellä asiakkaita. Huoltotoimet onnistuvat siis lyhyelläkin varoitusajalla, kun palvelu löytyy lyhyen matkan päästä. Flowplus Oy palvelee kuitenkin myös koko Suomen kattavasti ja lähin toimipiste auttaa aina löytämään avun.
Toni Karvonen aloitti huoltovastaavana Kokkolan toimipisteellä toukokuussa 2022. Kokemusta on kuitenkin Tonille karttunut jo pidemmän tovin, hänen toimiessaan Pietarsaaren yksikössä aina 2011 alkaen.
Flowplus Pietarsaarella eli aiemmin JS Pietarsaari nimellä tunnetulla yrityksellä, on pitkä kokemus erilaisista venttiilihuoltotöistä sekä koneistuspalveluista.
Toni on aloittanut JS Pietarsaarella uransa 2011 kesätöiden kautta ja jatkaa isänsä jalan jäljissä uraa venttiilien ja koneistuksen parissa. Tuohon aikaan vielä kone- ja metallialaa opiskellut Toni kiinnostui alasta, koska työ oli tullut tutuksi isän työtä seuratessa ja erityisesti koneistus eli metallista asioiden tekeminen on ollut suuri mielenkiinnon kohde. Tämä näkyy myös Tonin vapaa-ajalla, sillä työn ulkopuolella hän viettää aikaansa muun muassa projekti auton – Ford Cortinan parissa.
Työpäivät Tonilla kuluu huolto- ja koneistustöiden parissa. Huoltovastaavan rooli on kuitenkin tuonut osakseen mukana myös myyntityötä. Tulevaisuuden näkymiä kysyttäessä Toni kertoo, että tarkoituksena olisi päästä kasvattamaan Kokkolan toimipisteen toimintaa laajemmaksi. ”Tavoitteena on, että saisi yksikön toimimaan laajemmalla alueella, samalla omaa urakehitystä silmällä pitäen”, Toni summaa.
Kahta samanlaista työpäivää ei Tonilla ole. Yhtenä päivänä työt pitävät sisällään enemmän koneistustöitä, kun taas toisena päivänä lähdetään tekemään asennustöitä. Lisäksi asennustyöt vaihtelevat erilaisten venttiilien, niiden vikojen ja korjaamisen osalta. Kesän aikana Toni myös tuuraa työnjohtajaa Pietarsaaren yksikössä eli työtehtävät vaihtelevat päivästä riippuen. ”Sehän se mielenkiintoinen homma tässä on”, Toni tiivistää kysyttäessä siitä, minkä hän kokee olevan parasta kyseissä työssä.
Vapaa-aikaa Toni viettää enimmäkseen lasten kanssa. Myös metsästys kuuluu harrastuksiin ja on aikaa vievää, kun kausi alkaa. Aiemmin mainittu projektiauto on myös tärkeä harrastus Tonille.
Tonilla on taustalla pitkä kokemus ja sen kautta kerrytetty ammattitaito ratkoa erilaisia huoltoihin ja varaosiin liittyviä pulmia. ”Huoltovastaavana saadaan Tonin pitkä kokemus, osaaminen ja aika KIP:n alueen käyttöön”, Pietarsaaren ja Kokkolan alueen liiketoimintapäällikkö Antti Peltola kertoo.