Henkilöesittelyssä – Hannu Koivumäki

Tampereen venttiilihuollon verstaalla töitä tekee Hannu Koivumäki, joka tunnetaan paremmin Hanskina. Hän on tullut Flowplussalle kesätöihin ja auttaa Tampereella isojen seisakkien aikaan verstaalla. ”Hanski, kolme kertaa 25 vuotta”, Hannu esittelee itsensä naurahtaen. Toisin sanoen, Hanski viettää siis jo eläkepäiviään, mutta joka kevät ja kesä hän on eläkkeelle jäämisen jälkeen ollut Flowplussalla töissä kiiresesonkeina.

Flowplus Tampereen venttiilitoiminta juontaa juurensa Armatek Oy:lle, jonka Flowplus osti 2017. Samaan aikaan kuin Armatekin emoyhtiö JS Pietarsaari ostettiin. Hanski on alun perin tullut taloon Armatekille venttiiliasentajan hommiin vuonna 2003. Silloinen yrityksen omistaja oli soittanut Hannulle, että hänen osaamistaan tarvittaisiin Armatekilla. Myöhemmin Hanski etenikin urallaan työnjohtajaksi ja jäi eläkkeelle Armatekilta noin yhdeksän vuotta sitten.

”Tässä sitä nyt ollaan”

Ennen yritysostoa, silloisena Armatekin työntekijänä, Hanski oli ollut Etelä-Karjalassa isommassa seisakissa töissä. Pihalla hän oli huomannut, kun jotkut pystyttivät telttaa. Teltassa luki ”Flowplus” ja Hanski oli miettinyt, että mikähän tuo tuollainen firma on, kun ei ole vielä ennen kuullut. Työntekijät tulivat suhteellisen läheltä, Kotkasta. ”Hyvinhän he hommansa hoitivat, mutta siinä yhdessä ihmeteltiin, että mikäs tämmöinen firma tosiaan on – ja tässä sitä nyt ollaan!”, Hanski naurahtaa muistellen aikaa ennen yritysostoa.

Ennen uraansa Flowplussalla Hanski on ehtinyt muun muassa työskennellä pitkään Ruotsissa, toimia yrittäjänä teollisuuskorjauksien parissa sekä olla Shell kauppiaana. Ruotsissa työskennellessä Hannu kertoo saaneensa mukaan ymmärryksen toimivasta tiimityöstä, jossa jokaisella on oma roolinsa tiimissä. Kauppiaana Hannu taas piti kovasti ihmisten kanssa toimimisesta. Kaikista aiemmista urakokemuksista hän on saanut matkaansa eväitä, joita on sittemmin pystynyt hyödyntämään työssään. Tiimityö ja vanhat sekä uudet työkaverit Flowplussalla ovat niitä asioita, jotka saavat Hanskin palaamaan aina kesätöihin. Tämän lisäksi työ on Hanskille pitkän kokemuksen ansiosta helppoa ja mukavaa. Uran ajalle Flowplussalla on mahtunut niin suruja kuin iloja.

”Tämä on vähän kuin toinen koti mulle, täällä on hyvä olla töissä”,
Hannu kertoo.

Vapaa-ajallakaan vauhti ei hidastu, vaan päinvastoin, moottoriurheilu on mukana elämässä vahvasti. Aiemmin Hanski on itse ajanut kilpaa, mutta sittemmin siirtynyt enemmän järjestelypuolelle. Hän on aktiivisesti mukana järjestämässä erilaisia ralli- ja ratakisoja sekä toiminut varikkopäällikkönä nyt kahdeksatta vuotta. ”Löytyy yksi Suomen mestaruus itseltäkin taskusta vuodelta -84 ”, Hannu summaa harrastuksestaan. Harrastus on tuonut mukanaan myös muuta: Hanski on harrastuksen parissa tavannut vaimonsa, ja he ovat myös kihlautuneet kisoissa. Edelleen parin yhteiseen harrastukseen kuuluu muun muassa edellä mainitut järjestelyt kisoissa.

Hanski on vielä reilu viikon ajan kesätöissä Flowplussalla, mutta lähtee sitten Ruotsiin tapaamaan perhettään. Koronan takia viime kerrasta on pitkä aika, mutta nyt he pääsevät viettämään muun muassa Hanskin syntymäpäiviä yhdessä. Ensi kesän suunnitelmista kysyessä, Hanski vastaa: ”Toiveena olisi olla täällä taas ensi kesänä töissä!”

OTA YHTEYTTÄ