Flowplussalla on aloittanut maaliskuussa uusi järjestelmäasiantuntija. Hänen työtehtäviinsä kuuluu muun muassa nykyisten järjestelmien kehittäminen.
Kuva: Pasin toimipiste löytyy Raumalta. Vieressä vasemmalla poseeraa Rauman toimipisteellä asentajana toimiva Juho Salminen.
Pasi on aloittanut työnsä hiljattain Flowplussalla. Hänen roolinsa on kehittää ja tukea henkilöstöä nykyisten järjestelmien kanssa, jotta työstä saataisi mahdollisimman sujuvaa. ”Tietojärjestelmää lähdetään nyt kehittämään tulevaisuutta ajatellen. Tämä on oikeastaan tosi mielenkiintoista. Kehitystä on jo selvästi tapahtunut aiemmin, mutta nyt jatketaan kehittämistä töiden sujuvoittamiseksi”, Pasi summaa tulevaa työtehtäväänsä.
Porista kotoisin oleva Pasi, on teknillisen opiston taustan omaava automaatioinsinööri. Ura on alkanut jälleenmyynnissä pienessä yrityksessä. Silloisiin työtehtäviin on kuulunut monen näköistä: ostoa, myyntiä, asennusta, koulutusta ja ohjelmointia. ”Uran alkuajoilta tulee mieleen sellainen tapaus, että sairaala yritti ostaa isolta yritykseltä laitteita ja päätteitä sinne, mutta he eivät olleet saaneet käyttöönotettua laitteita. Kävin sitten laittamassa ne käyttökuntoon itse. Silloin olin töissä paikallisessa pikku yrityksessä ja saatiinkin siitä lopputuloksena iso kauppa aikaiseksi. Se oli sellaista aikaa tietotekniikassa, että kaikki piti tehdä itse paikan päällä”, Pasi muistelee uransa alkutaivalta. Pikkuhiljaa ura on edennyt ja matkan varrelle mahtuu samoja työtehtäviä kuin alkuajoillakin. Kokemusta on karttunut tämän lisäksi monissa ohjelmistotaloissa.
IT-ala on muuttunut Pasin uran aikana merkittävästikin. Tämä on alalle ominainen piirre, joka pitää yllä Pasinkin mielenkiinnon alaa kohtaan. ”Muutos ja kehitys on tasaista, aina on joku, joka keksii jotain lisää. Alalla ei ole ikinä valmista ja kehitys ei pysähdy. Tässä täytyy itse pystyä muuttamaan ajatuksiaan. Jos jokin on tänään hyvä ratkaisu, se ei välttämättä ole sitä huomenna. Uudesta ratkaisusta on yleensä konkreettista hyötyä tai etua yritykselle, silloin ei voi jäädä paikalleen”, Pasi kertoo alan ominaisuuksista.
Vapaa-aikana Pasi viettää aikaa vaimon ja kahden koiran kanssa. Tämän lisäksi vapaa-aika täyttyy harrastusten parissa. Pasi kertoo harrastaneensa pitkään kamppailulajia. Kamppailulaji oli hyvin mieluinen harrastus, mutta terveyssyistä se jäi taka-alalle. Nykyisiin harrastuksiin kuuluu kuntosalilla käyminen ja uinti. ”Enää ei otella, mutta uimassa voisin käydä joka päivä, jos vain aika sen sallisi”, Pasi naurahtaa nykyisistä harrastuksistaan.
Mielenkiinnonkohteita löytyy myös kirjojen parista muun muassa äänikirjojen muodossa ja Pasin suositukseksi nousee, mikäs muukaan kuin Steve Jobsin elämänkerta. Lähelle sydäntä Pasilla pääsee myös Etelä-Euroopan aurinko. Espanja on erityinen paikka, sillä Pasin vaimo on asunut Espanjassa seitsemän vuotta. ”Lomat tulee lähes aina vietettyä Espanjassa ja jos joskus eläkepäivät koittavat, niin haaveena olisi päästä aina talvikausiksi Espanjan lämpöön”, Pasi haaveilee.
Käy ottamassa Flowplus Oy seurantaan