Kari Himanka on aloittanut maaliskuussa Flowplussan Tampereen toimipisteessä. Hänen vastuualueisiin kuuluu toimilaitehuolto ja sen kehittäminen Flowplussalla, lisäksi Kari toimii Tampereella työnjohtajana. Kari on Pohjois-Pohjanmaalta, tarkemmin ottaen Kalajoelta lähtöisin, mutta asunut monella eri paikkakunnalla tämän jälkeen.
Ura on alkanut vauhdikkaissa merkeissä Flowplussalla, nimittäin Tampereen uusi toimipiste on maaliskuussa yhä työn alla. Useimmat tavarat, laitteet ja tilat ovat jo löytäneet paikkansa, mutta Karin hommat alkoivat oman työpöydän kasaamisella. Luvassa on menoa myös jatkossa, kun ensimmäiset seisakit alkavat muutaman viikon sisällä ja niihin on Karinkin tarkoitus mennä.
Vankka kokemus löytyy jo 12 vuoden ajalta toimilaite puolelta. Kokemusta on karttunut voima-, energia-, jäte- ja vesilaitoksissa työskennellessä. Odotukset alkavasta työtehtävästä on kovat, sillä lisääntyvä vastuu oli yksi syy hakeutua töihin Flowplussalle. Yritys on kasvava ja kehittyvä ja roolissa on mahdollisuuksia kehittää niin itseään kuin Flowplussaa. ”Lisäksi sitten melkein kaikkien Flowplussan Tampereen työntekijöiden kanssa on tullut tehtyä yhteistyötä kentällä, ja ihmiset täällä ovat tulleet siten tutuiksi. Toki silloin ollaan oltu eri yritysten kirjoilla, mutta kun yhteistyö sujuu niin, niin sujuu varmasti myös näinkin”, Kari summaa.
Alalle Kari on päätynyt osittain sattuman kautta. Hän on alun perin opiskellut sähköasentajaksi, mutta alan töitä ei ole tullut siitä huolimatta tehtyä. ”Kiertelin aikanaan Suomessa elektroniikan alihankinta yrityksissä jonkinlaisena nokkamiehenä ja tuli sitä Puolassakin käytyä. Sitten silloin noin 12 vuotta sitten, kun näytti siltä, ettei töitä ole pohjoisessa juurikaan tarjolla, hain pääkaupunkiseudulta töitä. Ala tuntui heti tosi omalta jutulta ja tässä sitä ollaan edelleen” Kari kertoo uransa alusta. Ennen tätä Kari on asunut kuudella tai seitsemällä eri paikkakunnalla, mutta paikasta riippumatta on reissuhommat aina olleet mielekkäitä.
Perheestä löytyy vaimo sekä 3-vuotias lapsi. Vapaa-aika kuluukin perheen parissa ja perheen pikkuinen pitää vapaa-ajan kiireisenä. ”Työ kun on sellaista, että auton kun starttaa kohti työmaata, niin siellä tovi vierähtää. Sitten kun kotiin pääsee, niin keskitytään perhe-elämään”, Kari toteaa. Keilaaminen kuuluu Karin harrastuksiin ja siitä onkin tullut yhteinen harrastus vaimon kanssa. ”Tai minä harrastelen ja rouva osaa oikeasti keilata”, Kari naurahtaa lisäyksenä kysyttäessä harrastuksista.