Kemin palvelukeskuksen avajaiset toivat väkeä yhteen – uusi yksikkö ottaa paikkansa Meri-Lapin teollisuuden rinnalla

Flowplus Oy:n uusi palvelukeskus Kemin Karjalahdenkadulla sai marraskuun puolivälissä arvoisensa aloituksen, kun yksikkö pääsi juhlistamaan virallisia avajaisiaan. Päivän aikana tiloissa vieraili lähes 90 kävijää asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja Flowplussan omaa henkilöstöä. Tunnelma oli avoin ja lämmin, juuri sellainen kuin uuden yksikön käynnistyksessä toivottiin.

Avajaispäivän ohjelma rakennettiin rennon kohtaamisen ympärille. Lounaan ja kahvipöydän äärellä käytiin vilkasta keskustelua alueen kunnossapidon ja huollon tarpeista, ja vierailijoilla oli mahdollisuus tutustua palvelukeskuksen tiloihin ja toimintaan asiantuntijoiden opastuksella. Monelle tämä oli ensimmäinen kurkistus arkeen, jota uusi yksikkö tulee jatkossa palvelemaan.

 

Osaamista ja läsnäoloa kasvavan Meri-Lapin tarpeisiin

Kemin palvelukeskuksen avaus vahvistaa Flowplussan asemaa alueella, jossa teollisuuden ja energiasektorin kasvu on ollut viime vuosina voimakasta. Meri-Lappiin on valmistunut merkittäviä investointeja, kuten biotuotetehdas, samalla alueen metalliteollisuus sekä energiatoimijat etenevät kohti hiilineutraaleja ratkaisuja.

Samaan aikaan Meri-Lappi profiloituu kiertotalouden edelläkävijäksi. Yritysten, korkeakoulujen ja tutkimusympäristöjen yhteistyö kehittää uusia resurssiviisaita toimintamalleja. Flowplus toimii samoilla linjoilla, sillä tavoitteena on pienentää energia- ja materiaalihävikkiä sekä pidentää laitteiden elinkaarta, mikä tukee teollisuuden tarpeita ja kestävää kehitystä.

Uusi palvelukeskus tuo alueelle lisää kunnossapidon ketteryyttä. Kuuden henkilön tiimi tarjoaa huolto- ja korjauspalveluja nopeasti ja lähellä asiakkaita. Tämä parantaa teollisuuden ja vesihuollon toimintavarmuutta koko Meri-Lapin alueella, ja yksikön tavoitteena on olla asiakkaiden arjessa aidosti läsnä oleva kumppani.

 

Yhteistyö oli avajaisten ytimessä

Yksikönpäällikkö Hanna Waaramaa kuvaa avajaispäivää onnistuneeksi ja merkitykselliseksi:

Oli hienoa päästä juttelemaan asiakkaiden kanssa kasvokkain ja kuulla ajatuksia suoraan kentältä. Yhteinen tekeminen ja avoin keskustelu vievät meitä eteenpäin, ja tästä on hyvä jatkaa kohti uusia projekteja ja tiivistyvää yhteistyötä.”

Keskustelut vahvistivat myös käsitystä siitä, että alueen huolto- ja kunnossapitopalveluille on kasvava tarve. Flowplus haluaa vastata tähän pitkäjänteisesti ja laadukkaasti. Kemin palvelukeskus toimii tässä kokonaisuudessa keskeisenä kivijalkana.

 

Katse eteenpäin

Avajaisten hyvä vastaanotto osoitti, että uudelle palvelukeskukselle on selkeä tarve. Flowplus jatkaa toiminnan kehittämistä yhdessä asiakkaiden kanssa ja haluaa olla mukana rakentamassa Meri-Lapin teollisuuden ja kiertotalouden kasvua pitkällä tähtäimellä.

OTA YHTEYTTÄ