Flowplus Oy:n päätoimipaikka Tampereella. Yrityksen valologo on seinällä.

Muutoksia Flowplus Oy:n johdossa

Flowplus Oy ulkoinen tiedote
 
 
Flowplus Oy:n toimitusjohtaja Petteri Särkiniemi on päättänyt siirtyä uusien haasteiden pariin yhtiön ulkopuolelle.

Flowplus Oy:n toimitusjohtajalle kuuluvista tehtävistä ja vastuista vastaa 1.2.2026 alkaen yhtiön varatoimitusjohtaja Mari Puukko, kunnes uusi toimitusjohtaja nimitetään. Siirtymäajan Petteri Särkiniemi toimii yrityksen neuvonantajana.

Petteri Särkiniemi kertoo urastaan Flowplus Oy:llä:
“Vajaa kuuden vuoden mittainen ura Flowplussalla on tullut päätökseen, ja olen päättänyt hakea uusia haasteita uralleni. Koen antaneeni Flowplussalle sen, mitä minulla on ollut annettavana, ja olen saanut tehtyä ne muutokset, joita olin suunnitellut. Nyt on aika antaa kapula seuraavalle kapteenille, joka vie Flowplussan taas uudelle tasolle.”

Kuuden vuoden aikana Flowplussassa on rakennettu uutta yrityskulttuuria, ja yhtenäisiä toimintatapoja useista yrityskaupoista syntyneiden yksiköiden toimintaan. Samalla yrityksen kaikkia tunnuslukuja on parannettu merkittävästi, ja yrityksen liikevaihto on kasvanut lähes kymmenen miljoonaa euroa. Asemaa ja tunnettuutta markkinoilla on vahvistettu, ja Flowplus on tänä päivänä luotettu asiakkaiden kumppani. Nämä ovat hienoja saavutuksia Flowplus Oy:n ammattitaitoiselta ja motivoituneelta henkilöstöltä.
 
 
Flowplus Oy:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Jaakko Tennilä. Jaakko Tennilä haluaa yrityksen hallituksen puolesta kiittää Petteri Särkiniemeä menestyksekkäästä urasta Flowplus Oy:n toimitusjohtajan tehtävässä:

“Hallitus haluaa kiittää Petteri Särkiniemeä menestyksekkäästä yhtiön luotsaamisesta toimitusjohtajan tehtävissä. Yhtiö on ottanut viime vuosina askeleita kohti yhtenäisempää toimintamallia ja kasvattanut tunnettuuttaan ammattitaitoisena yhteistyökumppanina asiakaskunnalleen.”

”Olen ylpeä siitä, mitä olemme yhdessä Flowplussan henkilöstön kanssa saaneet aikaiseksi, ja kiitän koko henkilöstöä sitoutumisesta ja panoksesta yrityksen kehittämiseksi. Kiitän myös kaikkia asiakkaitamme vahvasta luottamuksesta toimintaamme kohtaan, sekä kaikkia yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä”, Petteri Särkiniemi lisää.
 
 
Flowplussan kehittäminen jatkuu yhdessä, toimintaa vahvistaen ja katse tulevassa.

OTA YHTEYTTÄ