
Ennakoiva venttiilihuolto säästää: ”Älä höyrytä harakoita”
Ennakoiva venttiilihuolto säästää rahaa, tuo käyttöturvaa ja pidentää laitteistojen ikää. Kovassa paineessa liikkuva kuuma höyry on syytä pitää aina putkien ja venttiilien sisällä, eli poissa harakoilta.
Ennakoivalla venttiilihuollolla estetään tehokkaasti yllättävät ja ennakoimattomat tuotantokatkokset. Säännöllisten ennakkohuoltojen määrä on lisääntymään päin, mutta edelleen venttiilejä huolletaan ja korjataan turhaan usein liian myöhään, eli vasta niiden rikkouduttua.
– Me olemme kyllä nopeita huolloissa, korjauksissa ja asennuksissa, mutta usein laiterikko aiheuttaa selvää haittaa asiakkaan tuotannolle. Muutaman tunnin katkos voi maksaa kymmeniä tuhansia euroja, vuorokauden katkoksen hinnasta nyt puhumattakaan. Varsinkin tuotannon kannalta kriittisimmät venttiilit olisi syytä huoltaa ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Aika monen venttiilin kohdalla huoltovälin kuuluisi olla maksimissaan neljä vuotta, kertoo Flowplus Oy:n pitkäaikainen venttiiliasiantuntija ja työnjohtaja Arto Rajahalme.
Yli 40 vuotta venttiileiden valmistuksen, huollon ja asennuksen parissa työskennellyt Rajahalme on erityisesti korkeapaineventtiilien asiantuntija. Hänen asiantuntemustaan on tarvittu Suomen lisäksi vuosien varrella Kanadassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa ja Puolassa. Myös Viro ja Latvia ovat tulleet viime vuosina tutuksi. Viimeisin pidempi huoltoreissu vei Rajahalmeen Viron Pärnuun marraskuussa 2021.
Arto Rajahalmeen neljään venttiilien täyteiseen vuosikymmeneen mahtuu monta kiinnostavaa työkeikkaa. Mieleenpainuvin niistä on Rajahalmeelle ollut keikka Kanadaan, Montrealin lähistölle. Siellä oli nesteytetyllä maakaasulla (LNG) kulkeva laiva, jonka venttiilit vaativat huoltoa. Venttiilien erikoisosaaja tarvittiin paikalle ja Rajahalmeen maine oli kiirinyt moottorivalmistajan korviin.
– Laivan venttiilien huoltokeikka oli kiinnostava jo sellaisenaan, mutta vielä mieleenpainuvampi oli matka Montrealista laivan luokse. Sää oli kurja, joten vietin ensin kolmatta vuorokautta Montrealin lentokentällä odottaen lentoni lähtöä. Kun sitten pääsin vihdoin perille, totesin ettei työkalupakkini ollutkaan saapunut perille. Onneksi olin jo tähän hieman varautunut ja ottanut huollon kannalta kriittisimmät työkalut matkalaukkuuni. Paikallisesta supermarketista sain sitten loput. Kun paluumatkani ensimmäinen lento oli peruttu, alkoi mielessäni kyteä pieni huoli siitä, että koska ja milläköhän ilveellä mahdan päästä takaisin Montrealiin ja sitä kautta koti-Suomeen. No, pääasia oli, että laivan venttiilit saatiin kuntoon ja minäkin pääsin palaamaan vihdoin takaisin kotiin, muistelee Rajahalme.
Varaosat omilta konepajoilta nopeasti
Monesta muusta venttiilialan yrityksestä poiketen Flowplus korjaa venttiilit ja valmistaa niiden varaosat tarvittaessa omissa konepajoissaan. Pietarsaaressa sijaitsee yrityksen suurin konepaja, mutta Tampereen paja ei sille paljoa koossa kalpene. Usein asiakkaalla on kova kiire, joten myös konepajat on trimmattu toimimaan nopeasti.
-Ennakkohuollossa voimme varmistaa hyvissä ajoin, että meillä on asiakkaan luokse mennessämme juuri oikeat osat ja tiivisteet mukanamme. Kiiretilanteessa on toimittava toisin. Jos meillä on venttiilin kaikki tekniset tiedot tietokannassamme, voimme valmistaa tarvittavan osan hyvinkin nopeasti. Joskus asentajamme mittaa ja mallintaa tarvittavat osat asiakkaan luona, lähettää tiedot meille mobiilisti ja pääsemme saman tien valmistamaan varaosaa joko Tampereella tai Pietarsaaressa, kuvailee Rajahalme varaosien valmistusprosessia.
Valmis osa toimitetaan joko Flowplussan omien ihmisten tai kuriiripalvelujen kautta asiakkaalle mahdollisimman nopeasti. Laite korjataan kuntoon ja tuotanto pääsee taas jatkumaan.
Venttilihuoltoa avaimet käteen
Useimmiten ennakkohuollon piiriin kuuluvia ovat varoventtiilit ja reduktioventtiilit. Ennakkohuolto-ohjelmaan kannattaisi Rajahalmeen mielestä lisätä myös muita laitoksen toimintaan kriittisesti vaikuttavia venttiileitä, kuten esimerkiksi startti- ja päähöyryventtiilit. Tällä hetkellä huollettavien venttileiden koot vaihtelevat DN6 – DN1800 välillä ja paineluokat PN10-PN500 välillä. Tyypillinen vaihdettava osa on jokin venttiilin tiivisteistä.
– Yhä useammin toimitamme asiakkaalle kaiken venttiilihuoltoon liittyvän palvelun ”avaimet käteen” -periaatteen mukaisesti. Asiakkaan ei silloin tarvitse kantaa huolta venttiiliensä kunnosta, vaan kaikki niihin liittyvät asiat ovat meidän vastuullamme. Asiakas pääsee keskittymään omaan ydintoimintaansa ja me omaamme, huomauttaa Rajahalme.

Vesa Hynönen / Flowplus: ”Asiakasta auttamaan vaikka keskiyöllä”
Asiakaspalvelu ei aina katso kelloa. Flowplussan Varkauden yksikönvetäjä Vesa Hynönen lähtee tarvittaessa korjaamaan asiakkaan laitteita aikaan kuin aikaan.
Varkauden Puurtajankatu 2:ssa on reilu 600 neliöinen halli, jossa puurtaa kahdeksan Flowplussan virtaustekniikan osaajaa. Kaikki ovat harvoin paikalla samaan aikaan, sillä Varkauden ympäristössä on paljon teollisuutta ja useita voimalaitoksia, joiden huolloista, korjauksista ja asennuksista vastaa Flowplus. Osa töistä tehdään asiakkaan luona, osa taas omissa toimitiloissa omilla erikoistyökaluilla. Varkautelaisten osaamista tarvitaan myös muualla maassa.
– Valtakunnallisesti teemme kaikki Flowplussan painelaitehitsaukset Varkaudessa. Niitä koskevat monet viranomaismääräykset, joten myös hitsauksia tekevien ihmisten on oltava koulutettuja ammattilaisia. Meillä on ISO 9001:2015 laatusertifikaatti ja ISO 3834-2:2005 hitsauksen laatu sertifikaatti. Asiakkaat myös vaativat, että meillä on kaikki tarvittavat sertifikaatit, ja se on aivan ymmärrettävää. Väärin valmistettu voimalaitoskattilan osa, voi pahimmillaan aiheuttaa merkittävän vaurion asiakkaan laitteille, varoittaa Hynönen.
Varkaudessa tehdään paljon myös voimalaitos- ja lämpökeskustenhuoltoja, sekä kaikkien pumppu-, sähkömoottori- ja venttiilivalmistajien laitteiden huoltoja, korjauksia ja asennuksia. Uusien laitteiden vaihtoehtona on asiakkaille tarjolla myös korjattuja vaihtolaitteita.
– Jos valmista varaosaa ei ole helposti saatavissa, teemme sen tarvittaessa konepajallamme itse. Laatu on sama kuin alkuperäisessäkin varaosassa, lupaa Hynönen.
”Kun me tiedämme ja osaamme, ei asiakkaan tarvitse huolehtia”
Flowplussan henkilöstö on moniosaajia täynnä, sillä työtehtävien kirjo on laaja. Periaate on, että asiakkaan ei tarvitse tietää laitteistaan ja niiden huolloista kovinkaan paljoa. Flowplussan henkilökunta ja dokumentointijärjestelmä tietävät, mitä mikäkin pumppu, venttiili, puhallin, kompressori tai sähkömoottori tarvitsee. Erityisesti laajemmissa huoltoseisokeissa tämä säästää, sekä aikaa että rahaa.
– Yksikään päivä ei ole samanlainen. Ei minulla yksikönvetäjänä, mutta ei muullakaan meidän henkilöstöllämme. Erilaisia laitteita on paljon ja tekniikka kehittyy jatkuvasti. Siksi myös osaamisen ylläpito on välttämätöntä. Uutta pääsee oppimaan lähes joka päivä, kertoo Hynönen.
Diesel-pumppu 1950-luvulta
Hynönen muistuttaa, että asiakkaiden kannattaa aina huoltaa vanhoja laitteita, jos ne ovat kuitenkin perusrakenteiltaan kunnossa. Lähes laitteeseen kuin laitteeseen löytyy varaosia edelleen. Tarvittaessa osat valmistetaan Varkauden toimipisteessä, jos vain varaosan strategiset mitat ovat tiedossa.
– Meillä kävi hiljattain huollossa vuonna 1955 valmistunut pumppu. Se on ollut varmuusvaraston dieselpumppuna, joten käyttötunteja ei ole pumpulle paljoa kertynyt. Sen ajan laitteet on valmistettu niin paksuista runkomateriaaleista, että niiden elinkaarelle ei näy loppua. Ennakoivalla ja kokonaisvaltaisella kunnossapidolla tuokin pumppu on kunnossa vielä seuraavat 50 vuotta, arvelee Hynönen.
Uuden oppimista joka päivä
Työnimu on kova, mutta vapaa-aikaakin Hynösellä sentään on. Se kuluu etenkin maasto- ja moottoripyöräilyn, veneilyn ja metsästämisen parissa. Itsensä kehittäminen ja kouluttautuminen ovat Hynösen mukaan myös jo välttämättömyys.
– Minulla on ollut jo vuosia Alikonemestarin-tutkinto suoritettuna ja nyt suoritan parhaillani erityisesti voimalaitospuoleen liittyvää Ylikonemestarin-tutkintoa Savon Aikuiskoulutuskeskuksessa. Valmista tulee ensi vuoden aikana. Aina on kiinnostavaa oppia uusia asioita, toteaa Hynönen.

Pumpun määräaikaishuollosta ei kannata luistaa
Pumpun määräaikaishuolto on välttämättömyys, jos pumpun haluaa pitää vuosia tai jopa vuosikymmeniä käyttökunnossa. Pumppu on yleensä syytä huoltaa ainakin kerran vuodessa.
Meistä jokainen on pumppuasiantuntija. Siltä ainakin vaikuttaa, kun erilaisia ja hyvin kirjavilla kyvyillä toteutettuja pumppuasennuksia katselee ammattilaisten silmin. Aika moni luulee myös, että pumppuja ei tarvitse tai kannata huoltaa ollenkaan.
– Pumppujen sekä joidenkin muiden virtauslaitteiden määräaikaishuollon aikarajat voivat tällaisissa poikkeustilanteissa ja satunnaisesti ylittyä. Suositeltavaa se ei ole koskaan, mutta joissain tilanteissa ymmärrettävää. Kovin pitkään ei onneaan kannata kuitenkaan kokeilla, jottei laite tai laitteistot rikkoudu, varoittaa työnjohtaja Tatu Pouttu Flowplussan Tampereen toimipisteestä.
Myös pumppujen asennukset on syytä jättää ammattilaisille.
– Joku aika sitten törmäsimme jätevesipumppuun, joka oli asennettu taloyhtiössä pyörimään väärin päin. Pumppu oli kyllä hiljalleen pumpannut jätevettä pois jo useiden vuosien ajan, mutta pyörinyt koko ajan väärään suuntaan. Tilanne oli siis sama, kun lähtisit autolla peruuttamaan Tampereelta Vaasaan. Perille ehkä pääsisit, mutta kovin järkevä liikkumistapa se ei olisi, jatkaa Pouttu.
Vuosikymmeniksi toimimaan tarkoitettu pumppu oli tässä tapauksessa ”peruuttanut” itsensä eläkkeelle vain muutamassa vuodessa.
Älä aja pumppujasi loppuun saakka
Ammattilaiset teollisuudessa ja kunnissa ymmärtävät pumppujen ja pumppaamojen huoltotarpeet. Kalliit laitteet ovat merkittäviä investointeja, joiden on tarkoitus toimia vuosikymmeniä. Yksityisten ihmisten ja pienempien taloyhtiöiden kohdalla törmää edelleen pumppujen kohdalla ”käy-niin-pitkään-kuin-on-käydäkseen” -asenteeseen.
– Ennakkohuolto tulee aina halvemmaksi kuin laitteiden uusiminen. Joissain kohteissa käymme vuosittain, joissain hieman useamminkin. Huollon yhteydessä selvitetään myös, kuinka monta vuotta laitteella on vielä elinikää jäljellä. Näin asiakas osaa varautua tulevaisuuden laiteinvestointeihin hyvissä ajoin etukäteen, huomauttaa Pouttu.
Öljyt vaihtoon ja huoltohistoria kuntoon jo asennuskohteessa
Flowplussan pumppuhuollon asiakkaita ovat vesilaitokset, teollisuus, kunnat, kiinteistöt, urheilukentät, uimahallit ja jonkin verran myös taloyhtiöt ja yksityishenkilötkin. Niinpä huollettavia pumppuja on monia erilaisia ja niitä löytyy asennettuina kaivoihin, kellareihin ja katoillekin.
– Tyypillinen huolto tapahtuu pumpun asennuskohteessa. Siellä tarkastetaan laitteiden kunto, tehdään tarvittavat mittaukset ja päivitetään laitteen huoltohistoria ajantasalle. Jos laitteelle tarvitsee tehdä korjauksia tai vaihtaa siihen osia, tapahtuu se yleensä meillä Flowplussan omalla korjaamolla, kuvailee Pouttu huoltotapahtumaa.
Asennuspaikalla tehtäviä huoltoja ovat tyypillisesti öljynvaihdot. Huoltokorjauksissa pumppuihin vaihdetaan usein myös laakereita ja tiivisteitä.
Asiakasta ei jätetä pulaan
Tyypillisessä tapauksessa asiakkaan luokse ajaa kaksi asentajaa ja nosturiauto. Pumppu nostetaan esiin kaivosta, se tutkitaan ja huolletaan sekä lasketaan alas kaivoon. Nopeimmillaan huolto kestää vain puolisen tuntia, mutta joissain tapauksessa se voi viedä jopa viikkoja. Ennalta sovitussa huollossa tarvittavat huolto-osat on aina hankittu valmiiksi, joten huolto tapahtuu hyvin nopeasti. Yllättävässä hätätilanteessa voi harvinaisten osien saanti kestää kuitenkin jopa viikkoja.
– Aina kuitenkin yritetään varmistaa, ettei asiakas jää pitkäksi aikaa ilman laitetta. Kiiretilanteissa toimitaan tarvittaessa todella ripeästi, kertoo Pouttu.

Näin syntyy varaosa virtaustekniseen laitteeseen
Virtausteknisessä laitteessa on monia kuluvia osia. Erilaisia laitteita on paljon ja ne ovat pitkäikäisiä, joten varastossa ei kannata makuuttaa suuria määriä varaosia pitkiä aikoja. Flowplus valmistaa suuren osan tarvitsemistaan varaosista itse.
Valmistusprosessi lähtee usein liikkeelle siitä, että asiakas ottaa suoraan yhteyttä Flowplussaan tai yrityksen asentaja huomaa, että venttiili, pumppu, sähkömoottori tai kompressori tarvitsee uuden osan. Flowplussan konepaja Pietarsaaressa, Tampereella tai Lappeenrannassa saa asiasta tiedon ja alkaa samantien selvittelemään osan teknisiä ominaisuuksia, eli sen mittoja ja materiaaleja.
– Kun osan tekniset vaatimukset ovat selvillä, valmistamme osan käytännössä joko käsityönä tai CAD-ohjelmiston ja työstökoneiden avulla. Tarvittaessa varaosa vielä käsitellään esimerkiksi karkaisemalla ennen sen toimittamista asiakkaalle ja asennusta. Usein me tuotamme tämän koko prosessin alusta saakka asiakkaalle ”avaimet käteen”-periaatteella, kertoo Flowplussan Pietarsaaren konepajasta vastaava liiketoimintapäällikkö Jari Mattila.
– Varaosa syntyy usein vanhan osan pohjalta, mutta yhä useammin meillä on myös omassa tietojärjestelmässämme varaosan tekniset vaatimukset ja piirustukset valmiina. Nopeimmillaan uusi varaosa syntyy jopa muutamassa tunnissa.
Käsityötä ja 3D-mallinnusta
Kun varaosan materiaalivaatimukset on selvitetty, hakee Flowplussan asiantuntija varastosta varaosan vaatiman määrän raaka-ainetta. Useimmiten virtausteknisten varaosien materiaali on painelaiteterästä. Flowplussalla on erittäin laaja varasto erilaisia erikoisteräksiä. Vaikka tällaisen varaston ylläpito on kallista, mahdollistaa se Mattilan mukaan nopean reagoinnin erilaisiin tilanteisiin. Yleisimpiä Flowplussan valmistamia varaosia ovat venttiilien osat. Näitä ovat esimerkiksi karat, istukat ja venttiililautaset.
– Yksittäisen varaosan valmistus voi edelleen olla lähes puhdasta käsityötä, mutta CAD-ohjelmiston avulla myös 3D-mallinnus ja automaatio ovat astuneet entistä enemmän mukaan valmistukseen. Varsinkin silloin automaatiota hyödynnetään, kun samaa osaa on syytä valmistaa useampi kappale. Meidän valmistamamme varaosa tulee asiakkaalle lähes poikkeuksetta edullisemmaksi kuin alkuperäinen varaosa, mutta lisäksi asiakas saa meiltä kriittisen tärkeän osan myös nopeammin. Laadullisesti meidän valmistamamme osat vastaavat täysin alkuperäisiä osia, painottaa Mattila.
Joissain tapauksissa alkuperäisen varaosan saaminen ja asentaminen olisi voinut ilman Flowplussaa kestää asiakkaalle jopa yhdeksän kuukautta.
– Yksikään yritys ei voi millään jäädä noin pitkäksi ajaksi uutta osaa odottamaan.
Uusi varaosa vai korjattu vanha osa?
Aina asiakkaalle ei tarvitse valmistaa kokonaan uutta varaosaa, vaan vioittuneita osia voidaan konepajalla myös korjata. Tämä on kannattavaa kaikille, sillä kulut ovat silloin asiakkaalle pienemmät ja myös ympäristö kiittää. Rikkoutuneet osat, joita ei voida suoraan hyödyntää, kierrätetään aina asianmukaisesti.
– Jos kyse on sellaisen laitteen osasta, jonka toimintaan ei kerta kaikkiaan saisi tulla edes lyhyitä katkoksia, voimme tarvittaessa tehdä asiakkaalle nopean hätäkorjauksen. Tällaisen hätäkorjauksen avulla tuotanto pääsee jatkumaan ilman pitkiä katkoksia. Aloitamme samalla myös näiden ”hätäosien” korvaajiksi tulevien normien mukaisten osien valmistuksen. Uudet osat vaihdetaan laitteeseen ensi tilassa tai viimeistään seuraavan määräaikaishuollon aikana, kertoo Mattila.
Huoltokontissa varaosa valmistuu vaikka asiakkaan pihalla
Flowplus voi tarvittaessa valmistaa varaosia asiakkaille myös heidän omissa toimipisteissään. Flowplussalla on hyvin varusteltu huoltokontti, joka voidaan laitteineen ja materiaaleineen nostaa kuorma-auton kyytiin ja kuljettaa asiakkaan tuotantolaitoksen pihalle. Kontissa olevan sorvin ja muiden työkalujen avulla on mahdollista valmistaa yksinkertaisempia osia todella nopeasti.
– Kontti viedään asiakkaan luokse usein silloin, kun tuotantotiloissa tehdään suunnitelmien mukainen laajempi huoltoseisokki. Kontti ei vaadi asiakkaan puolelta oikeastaan muuta kuin sähköliitännän, josta saadaan pienoiskonepajan moniin laitteisiin riittävästi virtaa, toteaa Mattila.
Tekninen varaosa syntyy jopa tunneissa
Tekninen varaosa, voiko sellaisen valmistaa asiakkaan odottaessa nyky-Suomessa? Kyllä voi. Varaosa syntyy tarvittaessa vaikka asiakkaan pihalla vain muutamassa tunnissa. Flowplussan konepajaosaaminen tuottaa tarvittavat virtaustekniikkaan liittyvät varaosat nopeasti ja tuotetakuulla.
Virtaustekniikkaan liittyvät laitteet ovat muun muassa pumppuja, sähkömoottoreita, kompressoreja ja venttiilejä. Laitteita on paljon, joten myös varaosia on oltava tarjolla suuri valikoima. Aina valmiita varaosia ei kuitenkaan ole saatavissa.
– Kun tuotantokäytössä oleva laite menee syystä tai toisesta rikki, on korjauksen tapahduttava nopeasti. Harvinaisempiin virtausteknisiin laitteisiin voi valmiin varaosan saaminen kestää pahimmillaan jopa kahdeksan kuukautta. Eihän kukaan voi yhtä osaa niin pitkään odottaa. Sen vuoksi Flowplussan konepaja-ammattilaiset voivat tulla apuun ja valmistaa varastoista puuttuvan osan parhaimmillaan jopa muutamassa tunnissa, kertoo Flowplus Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Piippo.
48 uutta osaa sorviin
Useimmin nämä itse valmistettavat varaosat liittyvät venttiileihin, mutta varaosia voidaan tuottaa myös muihin virtausteknisiin laitteisiin.
– Esimerkiksi erään asiakkaamme suhteellisen iäkkäästä sorvista meni erikoinen sähkömoottori rikki yllättäen, jolloin tarvittiin nopeaa toimintaa. Valmistimme tähän moottoriin lopulta 48 erilaista osaa, jonka jälkeen sorvi pyöri taas täysillä ja asiakas oli tyytyväinen. Ilman meitä hän olisi joutunut hankkimaan uuden kalliin laitteen ja ehkä myös raahaamaan 40 tonnia sorvattavaksi tarkoitettua terästä johonkin toiseen tuotantotilaan, jatkaa Piippo.
Oikeat materiaalit takaavat laadukkaan varaosan
Flowplussan merkittävämät konepajat sijaitsevat fyysisesti Pietarsaaressa ja Tampereella. Näissä valmistetaan asiakkaiden tarvitsemista varaosista suurin osa. Pienempiä paikallisia konepajayksiköitä on myös Kotkassa ja Lappeenrannassa. Osa varaosista löytyy luonnollisesti myös valmiina Flowplussan varastojen hyllyistä eri puolilta Suomea.
– Valmistus aloitetaan aina selvittämällä varaosan oikeat materiaalit ja käyttöolosuhteet. Varsinainen osan valmistus tapahtuu käytössä olleen kappaleen mukaan laaditun tai alkuperäisen piirustuksen tarkalla mitoituksella. Kaikki uudet osat piirretään CAD-muodossa, jotta ne on helposti siirrettävissä CNC-koneille työstettäväksi. Piirustukset tallennetaan ERP-järjestelmässämme odottamaan mahdollista myöhempää käyttöä ja linkitetään kaikkiin muihin vastaaviin laitteisiin. Osien kulutuskestävyyttä parannetaan sopivalla kovapinnoituksella tai karkaisulla, muistuttaa Piippo.
Tekninen varaosa melkein joka lähtöön
Flowplussan varastoista löytyvät kaikki yleisimmät erilaisten varaosien valmistuksiin tarvittavat materiaalit. Kaikki käytetyt materiaalit ovat leimauksin, tunnusvärein ja sulatustodistuksin merkittyjä.
– Myös venttiileihin ja pumppuihin tarvittavat tiivisteet löytyvät pääosin omista varastoistamme. Konepajoillamme tapahtuva varaosavalmistus käsittää kuitenkin lähes kaikki mahdolliset virtaustekniikkaan liittyvät varaosat. Laitteen ominaisuuksilla tai alkuperällä ei ole valmistuksen kannalta merkitystä, toteaa Piippo.
Perustarpeista ei tarvitse tinkiä
Vesi ja lämpö ovat välttämättömiä ihmisen perustarpeita myös kriisitilanteissa. Flowplussan huoltohenkilöstö työskentelee myös poikkeustilanteissa ja varmistaa omalta osaltaan, että yhteiskunnan perustarpeista ei tarvitse tinkiä.
Suomalaiset ovat joutuneet yllättävään tilanteeseen koronaviruksen vuoksi. Kodeissa ei kuitenkaan tarvitse tinkiä sellaisista perustarpeista kuin puhtaasta vedestä ja lämmöstä. Järjestelmät toimivat ja niiden kunnosta pidetään huolta myös kriisitilanteessa.
– Ihmisten liikkuminen valtiorajojen yli on vaikeutunut ja aina ei tiedä, kuinka hyvin tavaratkaan lähitulevaisuudessa liikkuvat rajojen yli. Flowplussalla on valmiina erittäin kattava varaosavalikoima, joten veteen, lämpöön ja höyryyn liittyvien laitteiden huolto onnistuu nyt ja tulevaisuudessa, painottaa Flowplus Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Piippo.
– Jos valmista varaosaa ei jostain syystä löydy hyllystämme, osaavat meidän asiantuntijamme valmistaa melkein osan kuin osan omissa konepajoissamme. Syytä huoleen ei siis tämän vuoksi ole.
Huoltoseisokit siirtyvät – mutta huolto pelaa
Useat yritykset ovat jo joutuneet ja tulevat siirtämään kevään huoltoseisokkejaan. Tämä on täysin ymmärrettävää ja vastuullista toimintaa, jotta koronavirus ei pääse leviämään eri puolilta Suomea saapuvien huoltohenkilöiden keskuuteen.
– Hyvin huolletut laitteet kestävät kyllä yleensä muutaman kuukauden viivästyksen määräaikaishuolloissa. Loputtomiin huoltoja ei voida kuitenkaan lykätä. Tarvittaessa meiltä voi kutsua asiantuntijoita apuun, jos laitteistojen kunto herättää kysymyksiä, jatkaa Piippo.
– Haluamme omalta osaltamme hidastaa koronaviruksen leviämistä, joten ihmisten terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla toiminnassamme. Noudatamme viruksen leviämisen estämiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä muiden viranomaisten ohjeistuksia.
Tavoitat Flowplussan asiantuntijat valtakunnallisesti numerosta 020 741 4720

Merkkivapaa pumppuhuolto on asiakkaan etu
Merkkivapaa pumppuhuolto korjaa, asentaa, suunnittelee, huoltaa sekä myy erilaisia pumppuja ja pumppaamoja. Asiakas pääsee aina sanomaan viimeisen sanan ja saa itselleen juuri sellaisen pumpun, pumppaamon tai palvelukokonaisuuden, jonka tarvitsee.
Maan alla kulkee monenlaisia vesijohtoja pumppaamoiden ja kiinteistöjen välillä. Puhdasta juomavettä tulee sisään ja jätevettä lähtee ulos. Lisäksi myös sade- ja hulevedet on pidettävä poissa sellaisista rakenteista, joihin ne eivät kuulu.
– Kohteen suunnittelu alkaa asiakkaan käyttötarpeista. Sen jälkeen tehdään monia erilaisia mittauksia, jotta saadaan optimoitua kohteeseen juuri oikea laite tai laitteet. Asiakas voi tällöin päättää, mitä ominaisuuksia hän laitteissa eniten arvostaa. Jos hinta on esimerkiksi kynnyskysymys, me autamme asiakasta tekemään päätöksen, jossa hinta ja laatu kohtaavat optimaalisesti, kertoo Flowplus Oy:n infraliiketoiminnan päällikkö Markus Paukkunen.
Pääasiassa Vaasan, Tampereen ja Seinäjoen toimistojen välillä liikkuva Paukkunen vastaa Flowplussan pumppuliiketoiminnasta Etelä-Suomessa sekä Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueilla. Näissä kolmessa kaupungissa työskentelee yhteensä 19 pumppualan asiantuntijaa, jotka tekevät huoltoja, korjauksia ja asennuksia Etelä- ja Keski-Suomen alueilla.
Suunnittelu, asennus ja ennakoivat huollot ajallaan
Hyvin tehdyn suunnittelun jälkeen laite tai laitteisto asennetaan kohteeseen, koekäytetään ja sille tehdään huoltosuunnitelma. Laadukkainkaan laite ei toimi ikuisesti. Ennakoivalla huollolla laitteet kuitenkin toimivat vuosikymmeniä luotettavasti ja ilman katkoksia.
– Toimintavarmuus on asiakkaille ymmärrettävästi hyvin tärkeää. Kukaan ei halua, että laitteet lopettavat toimintansa varoittamatta. Nykyisin yhä tärkeämpää on myös laitteen koko elinkaaren aikaisen energiankulutuksen optimointi, eli käytännössä minimointi. Laitteiden käyttöiät ovat pitkiä, joten laitteiden elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen pienentäminen kiinnostaa kaikkia. Huolto on ekoteko, muistuttaa Paukkunen.
Merkkivapaa pumppuhuolto toimii ihmisten ehdoilla
Flowplussan asiakkaita ovat muun muassa kunnat, kaupungit, ELY-keskukset, Valtio sekä tuhannet kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt. Vuosittain Paukkusen alueella käydään läpi 3200 erilaisen pumppun tai pumppaamon kunto. Yhteensä Flowplus korjaa tai vaihtaa uuteen yli 2000 pumppua koko Suomen alueella vuosittain.
– Me olemme Suomen suurin merkkivapaa pumppuhuolto. Toimimme aina yhteistyössä asiakkaan kanssa ja heidän etunsa mukaisesti. Ihmiset tekevät täällä töitä toisille ihmisille. Pumput ja pumppaamot ovat tässä kokonaisuudessa loppujen lopuksi vain välineitä, huomauttaa Paukkunen.
Paljon erilaisia pumppuja, paljon erilaisia varaosia
Pumppuja ja pumppaamoita on Suomessa moneen lähtöön. Yhteistä niille on se, että ne kaikki toimivat sähköllä. Flowplussan palveluista noin 75 prosenttia liittyy jäte- ja hulevesiin, noin 20 prosenttia juomaveteen ja noin viisi prosenttia yksittäisten kiinteistöjen pumppuihin liittyviin asioihin.
– Pumput ovat periaatteessa kaikki mekaanisia nesteen liikuttamiseen luotuja laitteitta. Ne ovat kuitenkin hyvin erilaisia, joten varastossamme on koko ajan erittäin laaja valikoima erilaista pumppujen varaosaa. Osa pumpuista on uppopumppuja, jotka toimivat veden alla. Toiset taas sijaitsevat kuivassa tilassa ja imevät nesteen jostain pumpputilan ulkopuolelta. Meidän päätehtävämme on pitää näiden kaikkien pumppujen elinkaari mahdollisimman pitkänä ja energiatehokkaana, painottaa Paukkunen.

Venttiilihuolto ja korjauspalvelu oikealla asenteella
Venttiilihuolto ja korjauspalvelu ovat elintärkeitä, kun yhteiskunnan pyörät halutaan pitää pyörimässä. Energiaa, lämpöä, höyryä, kuumaa ja kylmää tarvitaan 24/7. Niitä tarjoaa eri puolilla Suomea Adven Oy, jonka yhteistyökumppanina toimii Flowplus Oy.
Adven tuottaa ja tarjoaa erilaisia energia- ja vesiratkaisuja Pohjolassa ja Baltian maissa. Teollisuudelle Adven tarjoaa höyryä, lämpöä ja kylmää sekä toteuttaa monipuolisia energia-, vesi- ja materiaalitehokkuuden ratkaisuja. Kiinteistöille Adven tarjoaa lämmitystä ja viilennystä kaukolämmöllä sekä kiinteistökohtaisilla ratkaisuilla.
– Venttiilihuolto ja korjauspalvelumme ovat toimineet hyvin, joten yhteistyömme Flowplussan kanssa on jatkunut jo vuosien ajan. Kriittisissä tilanteissa on aina saatu joku nopeasti paikalle korjaushommiin. Myös monipuolisen ja kirjavan venttiilikantamme ennakkohuoltoa on alettu kehittää aktiivisesti, kertoo Advenin käyttöpäällikkö Matias Lipsanen.
Hänen vastuullaan ovat Advenin Kaakkois-Suomen tuotantolaitokset. Mikkelissä asuvan Lipsasen virallinen työpiste löytyy Heinolasta. Oikeasti hänen työpisteensä on kuitenkin eri puolilla Kaakkois-Suomea.
– Aina tarpeen mukaan.
Flowplus on Advenin varaventtiili
Adven keskittyy toiminnassaan omaan ydinosaamiseensa, energiapalveluihin, johon venttiilihuolto ei kuulu. Advenin ylläpitämistä verkostoista löytyykin monen näköisiä, ikäisiä ja kokoisia venttiilejä. Niiden huolto, korjaus tai vaihtaminen Kaakkois-Suomen alueella hoituvat Flowplussan kautta.
– Tarvittaessa Flowplus valmistaa tarvittavat varaosat itse omissa konepajoissaan tai jopa huoltokontissa työmaalla. Se on mielestäni aika vaikuttavaa toimintaa nykyajan Suomessa, toteaa Lipsanen.
Flowplussalla on myös tiedossaan verkossa olevien venttiilien tekniset tiedot ja huoltohistoria. Sen ansiosta voidaan venttiileille laatia ennakkohuoltosuunnitelma.
– Tämä on huomattava lisäarvo, joka syventää yhteistyötä Flowplussan kanssa.
Nopea venttiilihuolto ja asiakaspalvelu
Advenin tuottamat energia- ja vesiratkaisut ovat suomalaisen yhteiskunnan kannalta kriittisiä. Jos lämpö tai vesi eivät liiku putkien ja venttiilien verkostoissa, ovat yhteiskunnan perusrakenteet nopeasti uhattuina.
– Nopean huoltotoiminnan lisäksi on mainittava vielä erikseen Flowplussan asiakaspalvelu. Se on nopeaa ja ystävällistä. Asiakas ei joudu roikkumaan puhelimessa ja odottelemaan turhaan vaan asiat lähtevät nopeasti rullaamaan, sanoo Lipsanen.
Lisäarvon tuottaminen on yhteistyön avain
– Meidän tehtävämme on tuottaa omille asiakkaillemme lisäarvoa. Vastaavasti Flowplussan tehtävä on tuottaa meille lisäarvoa. Kun tämä yhtälö toimii – kuten se meidän välillämme toimii – ovat kaikki tyytyväisiä, tiivistää Lipsanen.
Lipsanen arvostaa yhteistyökumppaneissaan jo mainittujen nopeuden ja hyvän asiakaspalvelun lisäksi myös luotettavuutta ja uskottavuutta. Hinnallakin on merkitystä, mutta se ei ole kaikki kaikessa.
– Jos jokin asia ei yhteistyössä toimi, se laitetaan kuntoon. Oli sitten kyse venttiilistä tai toimintaprosessista. Tärkeintä on, että energia virtaa asiakkaillemme ja paine pysyy putkien sisällä 24/7.
Energiakonserni Adven
Adven on Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa toimiva energiakonserni, jonka liikevaihto vuonna 2018 oli 200 meur ja taseen loppusumma 800 meur. Yrityksellä on lähes 40 vuoden historia ja sen palveluksessa on yli 400 ammattilaista. Adven operoi yli 300 energialaitosta, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 1900 MW.
Suomessa Advenilla on operoitavana 20 lämpöverkkoa ja 125 käytössä olevaa energialaitosta. Yrityksen palveluksessa on lähes 200 energia-alan ammattilaista eri puolilla Suomea.