
Flowplus-Tampere: Huolto- ja konepaja palvelevat
Flowplus on laajentunut viime vuosina vauhdikkaasti yritysostoin. Tampereella yksiköitä on eri puolilla kaupunkia, mutta ne kootaan saman katon alle ensi vuoden alkuun mennessä.
Flowplussalla on Tampereella pumppu-, venttiili- ja sähkömoottorihuoltoyksiköt. Lisäksi oma konepaja valmistaa varaosia asiakkaiden laitteisiin. Yhteistyötä yksiköiden välillä on runsaasti jo nyt, mutta tulevaisuudessa entistä enemmän. Jossain vaiheessa kaikki toiminnot on tarkoitus saada saman katon alle. Tai vähintäänkin toistensa naapuriin.
– Asiakkaalle on selvempää, kun kaikki meidän palvelumme löytyvät yhdestä osoitteesta. Samalla syntyy synergiahyötyjä, kun eri alojen asiantuntijat voivat tukea töissä toisiaan. Pumput, venttiilit ja sähkömoottorit ovat eri laitteita ja osia, mutta ei niistä juurikaan ole apua ilman toinen toistaan, muistuttaa venttiilihuollon vastaava työnjohtaja Tomi Laikko.
Hän on työskennellyt Flowplussassa joulukuun 2020 alusta lähtien. Länsirannikon kasvatti muutti Tampereen kupeeseen Ylöjärvelle kauniin naisen perässä, ja häitä tanssittiin viime vuoden kesän lämmössä. Työelämä piti saada vielä sen jälkeen kuntoon. Siinä auttoi Flowplus ja sen mukava työyhteisö Tampereen Hepolamminkadulla.
Sähköiset ja fyysiset työkalut ovat kunnossa
Laikko on työskennellyt monessa paikassa ja monella alalla. Työtehtäviä ovat olleet muun muassa materiaaliteknikon työt Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla ja sekä työnjohto ja päällikkötehtävät pakkauskoneiden huoltoyrityksessä. Nyt venttiilit ja niihin liittyvät huollot ovat täyttäneet Laikon työpäivät.
– Minun tehtävä on varmistaa, että huoltohommat sujuvat asiakkaiden luona. Sitä varten meidän asentajillamme pitää olla oikeat työkalut käytössään. Fyysisten työkalujen ohella sähköiset työkalut ovat entistä tärkeämpiä. Niiden ansiosta työn organisointi ja raportointi asiakkaalle on helpottunut ja olemme kaikki hyvin reaaliaikaisesti selvillä siitä, missä kukakin on ja mitä tekemässä. Turhat sähläykset jäävät pois ja ihmiset ovat oikeiden asiakkaiden luona oikeisiin aikoihin oikeiden huolto-osien kanssa. Tästä hyötyvät sekä asiakkaat että oma väki, uskoo Laikko.
Korona-aikana etukäteen sovituista toimintatavoista ja aikatauluista on ollut entistä tärkeämpää pitää kiinni. Ilman testejä ja testaustodistuksia ei monen asiakkaan tiloihin pääse ollenkaan, mikä on Laikon mukaan aivan ymmärrettävää.
”Ei olla pomoja tai duunareita, vaan ihmisiä kaikki”
– Työpäiväni alkaa tyypillisesti seitsemän aikoihin aamulla, eli samaan aikaan kuin asentajiemmekin päivä. Ennen asiakaskeikoille lähtemistä keräännymme usein yhdessä aamukahvin ääreen ja vaihdamme kuulumiset ja kertaamme päivän työtehtävät koko köörin kesken. Venttiilihuollossamme työskentelee yhteensä 18 henkeä, mutta harvoin me aivan kaikki olemme samaan aikaan toimistolla. Työ tehdään kiireisenä kautena lähinnä asiakkaiden luona, joten siellä porukka suurimman osan aikaa on. Toiminnanohjausjärjestelmämme kautta on helppo hahmottaa mitä missäkin on meneillään. Sen kautta pystyn suunnittelemaan seuraavien päivien ja viikkojen aikatauluja, kertoo Laikko.
Koronan vuoksi moni lounaspaikka on Tampereellakin ollut vuoden mittaan kiinni, mutta onneksi noutoruokaa on ollut tarjolla ja kaupoistakin saanut valmisruokia. Ne ovat pitäneet sekä asentajat että Laikonkin työterässä.
– Kun korona on kunnolla kukistettu, jatkamme varmasti taas yhteisiä lounasteluja työporukoiden kanssa. Meillä on hyvin tasa-arvoinen työyhteisö, jossa ei olla sen enempää pomoja kuin duunareitakaan. Samanlaisia ihmisiä me kaikki pohjimmiltaan olemme, painottaa Laikko.
Futista ja eräjormailua
Vapaa-ajalla Laikosta kuoriutuu omien sanojensa mukaan”eräjorma” – aina tilaisuuden tullen. Suomalaiset luonnonpuistot ja laavut ovat tulleet hänelle vuosien varrella hyvin tutuiksi. Toinen aikaa vievä harrastus on jalkapallo, jossa Laikon länsisuomalainen tausta näkyy edelleen.
– Pelaan futista viidennessä divisioonassa satakuntalaisjoukkue Harjavallan pallossa, eli Hapossa. Pelimatkoille tulee minulla hiukan muuta joukkuetta enemmän mittaa, kun lähtöpiste on Tampere tai Ylöjärvi, mutta on se kuitenkin sen arvoista, naurahtaa Laikko.

Ura Flowplussalla: Liiketoimintapäällikkö Etelä-Suomeen
Haemme asiakaspalveluhenkistä ja kaupallisesti ajattelevaa teknistä henkilöä johtamaan Flowplussan liiketoimintaa Etelä-Suomen alueella, tällä hetkellä yksiköt sijaitsevat Vantaalla ja Porvoossa. Toimipisteesi sijaitsee Vantaalla, jossa on hyvät tilat ja jotka mahdollistavat liiketoiminnan kehityksen ja kasvun yhdessä osaavan henkilöstön kanssa. Työ on liikkuvaa henkilöstön ja asiakkaiden parissa.
Flowplussan liiketoiminnan verkosto mahdollistaa pääkaupunkiseudun yksiköiden palveluiden laajentamiselle merkittäviä lisämahdollisuuksia. Roolisi kasvaa liiketoiminnan kasvaessa.
Edellytämme liiketoimintapäälliköltä sopivaa koulutusta, sekä kokemusta teollisuuden kunnossapidosta ja palveluliiketoiminnasta. Olet yrittäjähenkinen ja tarvittaessa kieli kääntyy myös Englanniksi. Olet erinomainen ihmisten johtaja ja johdat henkilöstöä varmalla ja jämäkällä otteella.
Tarjoamme kasvuyrityksen positiiviset haasteet ja kilpailukykyisen palkan.
Olet halukas tarttumaan tähän haasteeseen ja haluat edetä työurallasi teknologisen osaamisen kasvussa.
Lisätietoja
Teppo Viitanen, Camp Consulting, 050 561 6704
Hakemukset, CV ja palkkatoive osoitteeseen rekry@campconsulting.fi Sähköpostin otsikon tulee olla ”Liiketoimintapäällikkö, Etelä-Suomi”
Valitsemme liiketoimintapäällikön heti, kun soveltuva henkilö löytyy.

Ura Flowplussalla: Sähköasentajaksi Seinäjoelle
Hae paikkaa, jos sinulla on sähköalan tutkinto, hyvät peruskädentaidot ja ehkä jo jonkin verran kokemusta sähköpuolen tehtävistä tai osaamista esimerkiksi oman harrastuneisuuden puolesta.
Testaa nettikyselyllä, sopisitko juuri sinä Flowplussan Seinäjoen yksikköön sähköasentajaksi.
Edellytämme sinulta
- Sähkö- ja/tai automaatioalan perustutkintoa
- Jonkin verran kokemusta sähköpuolen tehtävistä
- Mekaanisen työn osaamista ja kokemusta (mahdollinen 3+1 v yhdistelmäkoulutus)
- Sähkötyö-, työturva-, ensiapu- sekä tulityökorttia
- C tai C1 ajokorttia
- Matkustusvalmiutta ja joustavuutta
- Oma-aloitteisuutta ja uskallusta tarttua uutteen
Hyvänä lisänä pidämme
- Hitsaustaitoa
- Sähkökuvien lukutaitoa
- Hyvää fyysistä kuntoa
- Kovaa halua oppia uutta ja kehittää itseään
Tarjoamme sinulle
- Erittäin monimuotoisen ja mielenkiintoisen työn
- Erityisalan jossa yhdistyy vaativat sähkötyöt, mekaaninen korjaaminen ja virtaustekniikka
- Koulutuksen tehtävään ja tuen työhön
- Kuukausipalkan
- Kehittymismahdollisuudet
- Vakituisen ja pitkäaikaisen työpaikan
Testaa nettikyselyllä, sopisitko juuri sinä Flowplussan Seinäjoen yksikköön sähköasentajaksi.

Ura Flowplussalla: Sähköasentajaksi Vaasaan
Hae paikkaa, jos sinulla on sähköalan tutkinto, hyvät peruskädentaidot ja ehkä jo jonkin verran kokemusta sähköpuolen tehtävistä tai osaamista esimerkiksi oman harrastuneisuuden puolesta.
Edellytämme sinulta
- Sähkö- ja/tai automaatioalan perustutkintoa
- Jonkin verran kokemusta sähköpuolen tehtävistä
- Mekaanisen työn osaamista ja kokemusta (mahdollinen 3+1 v yhdistelmäkoulutus)
- Sähkötyö-, työturva-, ensiapu- sekä tulityökorttia
- C tai C1 ajokorttia
- Matkustusvalmiutta ja joustavuutta
- Oma-aloitteisuutta ja uskallusta tarttua uutteen
Hyvänä lisänä pidämme
- Hitsaustaitoa
- Sähkökuvien lukutaitoa
- Hyvää fyysistä kuntoa
- Kovaa halua oppia uutta ja kehittää itseään
Tarjoamme sinulle
- Erittäin monimuotoisen ja mielenkiintoisen työn
- Erityisalan jossa yhdistyy vaativat sähkötyöt, mekaaninen korjaaminen ja virtaustekniikka
- Koulutuksen tehtävään ja tuen työhön
- Kuukausipalkan
- Kehittymismahdollisuudet
- Vakituisen ja pitkäaikaisen työpaikan
Testaa nettikyselyllä, sopisitko juuri sinä Flowplussan Vaasan yksikköön sähköasentajaksi

Ura Flowplussalla: CNC-koneistajaksi Tampereelle
Testaa nettikyselyllä, sopisitko juuri sinä Flowplussan Tampereen yksikköön CNC-koneistajaksi.