Flowplus: Koko pumppaamo kerralla kuntoon

Pumppuja huolletaan yleensä ennakkosuunnitelmien mukaan. Tai niin niitä ainakin kannattaisi huoltaa. Samaa tehdään suuremmassa mittakaavassa myös kokonaisille pumppaamoille. Flowplussan Lappeenrannan tiimi toteuttaa pumppaamosaneerauksia eri puolilla Suomea. (lisää…)

Flowdicator optimoi Kymenlaakson Veden pumppujen energiankulutusta

Flowdicator on sähkömoottorien ja pumppujen seurantajärjestelmä, jota Kymenlaakson Vesi hyödyntää tekopohjaveden valmistuksessa. Järjestelmän avulla pumppujen energiatehokkuus ja tuotanto saadaan säädettyä optimaalisiksi. Yritys on hiljattain tehnyt Flowdicatoreista lisätilauksen Flowplussalle.

Kymenlaakson Veden Utin laitoksella syntyy tekopohjavettä n. 20 000 kuutiota päivässä. Siitä noin 30 % pumpataan käänteisosmoosilaitteiston läpi. Näin vedestä saadaan poistettua ylimääräinen fluori.

– Meillä on Flowdicator asennettuna kahdeksaan käänteisosmoosilaitteiston suodatinyksikön paineenkorotuspumppuihin. Seurantajärjestelmä otettiin käyttöön reilu vuosi sitten. Saamme nyt jatkuvasti reaaliaikaisen tiedon pumppujemme toiminnasta ja kunnosta. Lisäksi meille kertyy runsaasti hyödyllistä historiatietoa, josta on hyötyä pumppujen tulevaisuuden toiminnan arvioinnissa ja huoltotarpeiden määrittämisessä, kertoo Kymenlaakson Veden automaatioteknikko Timo Leppänen.

Flowdicatorin avulla seurataan pumppujen paineita, virtauksia ja tehoja reaaliaikaisesti. Tietojen pohjalta järjestelmä laskee jokaiselle pumpulle ominaisenergiankulutuksen.

– Voimme seurannan perusteella säätää pumppujen pyörimisnopeutta ja löytää niiden energiatehokkaimman toiminta-alueen. Tasapainotila juomaveden laadun ja tuotantomäärän välillä on herkkä asia. Siksi tarvitsemme tiedon mahdollisimman monen pumpun toiminnasta, jatkaa Leppänen.

Pitkäaikaista seurantaa

Jo käytössä olevan käänteisosmoosilaitteiston suodatinyksikön seurantajärjestelmän lisäksi Kymenlaakson Vesi on tilannut Flowplussalta myös kahdeksan uutta laitetta. Ne on tarkoitus asentaa kevään 2021 aikana Utin laitoksen tekopohjavesikaivoissa oleviin pumppuihin.

– Nämä kaivopumput ovat hajallaan isommalla alueella, mutta Flowdicatorin avulla saamme koottua kaikkien pumppujen tiedot helposti yhteen ja samaan järjestelmään. Olemme jo nähneet, kuinka hyödyllistä ensimmäisten kahdeksan pumpun seuranta on ollut, joten laajentaminen on luontevaa jatkoa sille. Kun seurattavia pumppuja on useita, saadaan runsaasti tietoa, jolla pumppuja ja niiden toimintaa voidaan verrata toisiinsa. Yksittäisestä pumpusta tällaisia vertailutietoja ei saisi samalla tavalla, huomauttaa Leppänen.

Vertailuja ja analyysejä tehdään seuratuista pumpuista kuukausittain. Kokonaiskuvan saaminen vaatii kuitenkin pitkäaikaisempaa seurantaa. Yksityiskohtaisten ja vesilaitokselle hyödyllisten ohjeistusten tekeminen edellyttää pumppujen useamman vuoden jatkuvaa seurantaa.

Kymenlaakson Vesi analysoi saadun datan itse

Flowdicatorin asennuksesta huolehtivat Kymenlaakson Veden kohdalla yrityksen omat asentajat. Asennuksen jälkeen Flowplussan asiantuntijat kävivät vielä säätämässä laitteet. Näin voitiin varmistaa niiden luotettava toiminta.

– Järjestelmän tuottaman datan analysoimme Kymenlaakson Vedessä itse. Meille syntyy seurantaraporteista hyvä historiatieto pumppujen toiminnasta. Tämä projekti on meille itsellemme jatkuva oppimisprosessi, kun joka kuukausi saadaan lisää tietoa, joka voidaan nivoa yhteen aikaisemman tiedon kanssa, toteaa Leppänen.

Seurantaraporttien pohjalta saatu tieto-omaisuus on tärkeässä roolissa esimerkiksi uusien ihmisten perehdyttämisen yhteydessä. Raportit kertovat laitoksen ja sen laitteistojen tilan uusille asentajille nopeasti.

Kymenlaakson Vesi Oy on Kotkan, Kouvolan ja Haminan omistama tukkuvesilaitos, joka myy talousvettä osakaskunnilleen. Talousveden jakamisesta eteläisessä Kymenlaaksossa huolehtii  Kymen Vesi Oy ja liikelaitos Haminan Vesi. Kymenlaakson Vesi Oy ostaa henkilöstöpalvelut Kymen Vesi Oy:ltä.

Flowplus mukana Xylemin hyväntekeväisyyspyöräilytapahtumassa

Maapallollamme yli 800 miljoonaa ihmistä kärsii puhtaan juomaveden puutteesta. Xylem Watermark -ohjelma on jo vuosia auttanut näitä ihmisiä eri puolilla maailmaa. Flowplus Oy on mukana tässä hyväntekeväisyyshankkeessa.

Xylem, Dahl ja Nibe toteuttivat yhdessä elokuussa 2020 pyöräilytempauksen, jolla kerättiin varoja maailman vesihaasteiden ratkaisuun. Haasteeseen tarttui yli 20 lvi-alan ammattilaista eri puolilta Suomea. Pyöräilijät polkivat neljän päivän ajan aikana reilut 500 km reitillä Vantaa–Kotka–Lahti–Tervakoski–Vantaa. Flowplussan osalta polkimille antoi kyytiä Rauno Tuppurainen Flowplussan Oulun yksiköstä.

Pyöräilijöiden osallistumismaksut ja tapahtumaan liittyneiden huutokauppojen tuotot menevät lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen. Xylem Watermark ohjelma on luvannut vielä tuplata tämän alkuperäisen hyväntekeväisyyspotin. Kerätyillä varoilla rahoitetaan ja järjestään vesikoulutusta yhteisöille sekä parannetaan yleisesti puhtaan veden jakelua ja likaisen veden käsittelyä alueilla, joissa paikallinen vesi-infrastruktuuri ja hygieniaolosuhteet ovat puutteellisia.

Flowdicator tarkkailee Lumijoen Veden pumppujen kuntoa

Flowdicator on pumppujen ja pumppaamojen seurantajärjestelmä, joka seuraa laitteiden toimintaa ja hälyttää, jos asiat eivät ole kunnossa. Lumijoen Vesi Oy:ssä järjestelmä on ollut käytössä syksystä 2019 lähtien.

Lumijoen Vesi Oy:llä on reilut 800 vesiliittymää. Vesijohtoverkostoa on kaikkiaan noin 150 kilometriä. Yrityksen pumppaamoista kuudessa on käytössä Flowdicator-seurantajärjestelmä.

– Hankimme Flowdicatorin erityisesti sen vuoksi, että useissa pumppaamoissamme oli melko vanhat eikä siksi enää kovin luotettavat hälytysjärjestelmät. Hälytys saatiin vasta siinä vaiheessa, kun laite oli jo rikkoontunut. Nyt Flowdicator-järjestelmän avulla saamme jatkuvasti tietoa pumppaamon toiminnasta, joten voimme reagoida laitteistojen toiminnassa tapahtuviin muutoksiin nopeammin, kertoo kunnaninsinööri Ari Korkala Lumijoen kunnasta. Korkala toimii kunnallisen virkansa rinnalla myös Lumijoen Vesi Oy:n toimitusjohtajana.

– On hyvin mahdollista, että laajennamme järjestelmän käyttöä tulevaisuudessa myös muihin pumppaamoihimme. Keräämme vielä käyttäjäkokemuksia järjestelmästä ja katsomme asiaa tarkemmin sen jälkeen, jatkaa 14 vuotta erilaisissa vesilaitostehtävissä työskennellyt Korkala.

Kohtuulliset käyttöönottokustannukset

Lumijoki on pieni mutta vireä kunta Oulun eteläpuolella Liminganlahden rannalla. Asukkaita kunnassa on noin 2000 henkilöä, joten kunnan pääosin omistama vesilaitos on siksi melko pieni. Raakaveden kunta ja vesilaitos saa tällä hetkellä yhdestä pohjavedenottamosta. Jätevesien käsittelyssä lähikunnat tekevät yhteistyötä, joten myös Lumijoen asukkaiden jätevedet päätyvät 25 kilomerin päähän Lakeuden Keskuspuhdistamo Oy:n käsittelylaitokseen.

– Heräte Flowdicator-järjestelmän kokeiluun tuli Flowplussan Rauno Tuppuraisen yhteydenoton seurauksena. Keskustelimme pumppaamojen valvonnasta ja Rauno kertoi, että heillä olisi siihen uusi ja moderni järjestelmä tarjolla. Järjestelmän käyttöönottokustannukset olivat hyvin kohtuulliset, joten päätimme aluksi ottaa sen koekäyttöön yhdessä siirtolinjassa, sanoo Korkala.

Hälytykset nopeammin ja luotettavammin

Aikaisemmin pumppaamoilta saatiin vesilaitokselle vain valo- tai äänimerkit, mikäli laitteissa oli jotain vikaa. Tämä tarkoitti yleensä sitä, että hätä oli silloin suuri ja jokin laite oli jo rikkoontunut.
– Meidän kannaltamme Flowdicator-järjestelmän suurimmat hyödyt tulevat siitä, että saamme hälytykset nopeasti ja viipymättä. Pumppaamoilla tapahtuvat hämmingit saadaan näin nopeammin otettua haltuun ja korjattua. Muutama kerta on käynyt niin, että Flowdicator on osannut varoittaa meitä jo ennalta tulevista ongelmista, huomauttaa Korkala.

Tiedot päivittyvät verkon kautta mobiilisti

Lumijoen Vesi Oy:n palkkalistoilla ei ole yhtään työntekijää. Kolme henkilöä kunnasta työskentelee kuitenkin pääasiassa vesilaitoksen asioiden parissa. Huolto- ja asennustehtävissä käytetään ulkopuolisia yhteistyökumppaneita, muun muassa Flowplus Oy:ä.

– Flowdicator-järjestelmän eräs hyvä ominaisuus on sen toiminta netin kautta. Nyt koronaeristyksen aikanakin näen jatkuvasti täällä kotitoimistollani, missä kunnossa järjestelmään yhdistetyt pumppamot ovat. Emme siis tarvitse minkäänlaisia valvomoita, vaan oma läppäri riittää hyvin, kiittelee Korkala järjestelmän toimintaa.


Lumijoen Vesi Oy on Lumijoen kunnan alueella toimiva vesilaitos. Lumijoen kunnassa on reilut 800 vesiliittymää. Vesijohtoa kunnan alueella on noin 150 kilomeriä. Vesilaitoksen omistaa pääosin Lumijoen kunta, mutta laitoksella on myös yksityisiä omistajia.

Perustarpeista ei tarvitse tinkiä

Vesi ja lämpö ovat välttämättömiä ihmisen perustarpeita myös kriisitilanteissa. Flowplussan huoltohenkilöstö työskentelee myös poikkeustilanteissa ja varmistaa omalta osaltaan, että yhteiskunnan perustarpeista ei tarvitse tinkiä.

Suomalaiset ovat joutuneet yllättävään tilanteeseen koronaviruksen vuoksi. Kodeissa ei kuitenkaan tarvitse tinkiä sellaisista perustarpeista kuin puhtaasta vedestä ja lämmöstä. Järjestelmät toimivat ja niiden kunnosta pidetään huolta myös kriisitilanteessa.
– Ihmisten liikkuminen valtiorajojen yli on vaikeutunut ja aina ei tiedä, kuinka hyvin tavaratkaan lähitulevaisuudessa liikkuvat rajojen yli. Flowplussalla on valmiina erittäin kattava varaosavalikoima, joten veteen, lämpöön ja höyryyn liittyvien laitteiden huolto onnistuu nyt ja tulevaisuudessa, painottaa Flowplus Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Piippo.
– Jos valmista varaosaa ei jostain syystä löydy hyllystämme, osaavat meidän asiantuntijamme valmistaa melkein osan kuin osan omissa konepajoissamme. Syytä huoleen ei siis tämän vuoksi ole.

Huoltoseisokit siirtyvät – mutta huolto pelaa

Useat yritykset ovat jo joutuneet ja tulevat siirtämään kevään huoltoseisokkejaan. Tämä on täysin ymmärrettävää ja vastuullista toimintaa, jotta koronavirus ei pääse leviämään eri puolilta Suomea saapuvien huoltohenkilöiden keskuuteen.
– Hyvin huolletut laitteet kestävät kyllä yleensä muutaman kuukauden viivästyksen määräaikaishuolloissa. Loputtomiin huoltoja ei voida kuitenkaan lykätä. Tarvittaessa meiltä voi kutsua asiantuntijoita apuun, jos laitteistojen kunto herättää kysymyksiä, jatkaa Piippo.
– Haluamme omalta osaltamme hidastaa koronaviruksen leviämistä, joten ihmisten terveys ja hyvinvointi ovat aina etusijalla toiminnassamme. Noudatamme viruksen leviämisen estämiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä muiden viranomaisten ohjeistuksia.
Tavoitat Flowplussan asiantuntijat valtakunnallisesti numerosta 020 741 4720

Merkkivapaa pumppuhuolto on asiakkaan etu

Merkkivapaa pumppuhuolto korjaa, asentaa, suunnittelee, huoltaa sekä myy erilaisia pumppuja ja pumppaamoja. Asiakas pääsee aina sanomaan viimeisen sanan ja saa itselleen juuri sellaisen pumpun, pumppaamon tai palvelukokonaisuuden, jonka tarvitsee.

Maan alla kulkee monenlaisia vesijohtoja pumppaamoiden ja kiinteistöjen välillä. Puhdasta juomavettä tulee sisään ja jätevettä lähtee ulos. Lisäksi myös sade- ja hulevedet on pidettävä poissa sellaisista rakenteista, joihin ne eivät kuulu.

– Kohteen suunnittelu alkaa asiakkaan käyttötarpeista. Sen jälkeen tehdään monia erilaisia mittauksia, jotta saadaan optimoitua kohteeseen juuri oikea laite tai laitteet. Asiakas voi tällöin päättää, mitä ominaisuuksia hän laitteissa eniten arvostaa. Jos hinta on esimerkiksi kynnyskysymys, me autamme asiakasta tekemään päätöksen, jossa hinta ja laatu kohtaavat optimaalisesti, kertoo Flowplus Oy:n infraliiketoiminnan päällikkö Markus Paukkunen.

Pääasiassa Vaasan, Tampereen ja Seinäjoen toimistojen välillä liikkuva Paukkunen vastaa Flowplussan pumppuliiketoiminnasta Etelä-Suomessa sekä Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueilla. Näissä kolmessa kaupungissa työskentelee yhteensä 19 pumppualan asiantuntijaa, jotka tekevät huoltoja, korjauksia ja asennuksia Etelä- ja Keski-Suomen alueilla.

Suunnittelu, asennus ja ennakoivat huollot ajallaan

Hyvin tehdyn suunnittelun jälkeen laite tai laitteisto asennetaan kohteeseen, koekäytetään ja sille tehdään huoltosuunnitelma. Laadukkainkaan laite ei toimi ikuisesti. Ennakoivalla huollolla laitteet kuitenkin toimivat vuosikymmeniä luotettavasti ja ilman katkoksia.

– Toimintavarmuus on asiakkaille ymmärrettävästi hyvin tärkeää. Kukaan ei halua, että laitteet lopettavat toimintansa varoittamatta. Nykyisin yhä tärkeämpää on myös laitteen koko elinkaaren aikaisen energiankulutuksen optimointi, eli käytännössä minimointi. Laitteiden käyttöiät ovat pitkiä, joten laitteiden elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen pienentäminen kiinnostaa kaikkia. Huolto on ekoteko, muistuttaa Paukkunen.

Merkkivapaa pumppuhuolto toimii ihmisten ehdoilla

Flowplussan asiakkaita ovat muun muassa kunnat, kaupungit, ELY-keskukset, Valtio sekä tuhannet kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt. Vuosittain Paukkusen alueella käydään läpi 3200 erilaisen pumppun tai pumppaamon kunto. Yhteensä Flowplus korjaa tai vaihtaa uuteen yli 2000 pumppua koko Suomen alueella vuosittain.

– Me olemme Suomen suurin merkkivapaa pumppuhuolto. Toimimme aina yhteistyössä asiakkaan kanssa ja heidän etunsa mukaisesti. Ihmiset tekevät täällä töitä toisille ihmisille. Pumput ja pumppaamot ovat tässä kokonaisuudessa loppujen lopuksi vain välineitä, huomauttaa Paukkunen.

Paljon erilaisia pumppuja, paljon erilaisia varaosia

Pumppuja ja pumppaamoita on Suomessa moneen lähtöön. Yhteistä niille on se, että ne kaikki toimivat sähköllä. Flowplussan palveluista noin 75 prosenttia liittyy jäte- ja hulevesiin, noin 20 prosenttia juomaveteen ja noin viisi prosenttia yksittäisten kiinteistöjen pumppuihin liittyviin asioihin.

– Pumput ovat periaatteessa kaikki mekaanisia nesteen liikuttamiseen luotuja laitteitta. Ne ovat kuitenkin hyvin erilaisia, joten varastossamme on koko ajan erittäin laaja valikoima erilaista pumppujen varaosaa. Osa pumpuista on uppopumppuja, jotka toimivat veden alla. Toiset taas sijaitsevat kuivassa tilassa ja imevät nesteen jostain pumpputilan ulkopuolelta. Meidän päätehtävämme on pitää näiden kaikkien pumppujen elinkaari mahdollisimman pitkänä ja energiatehokkaana, painottaa Paukkunen.