
Flowplussan yhteistyökumppani Viimatech Digital sai kansainvälisiä rahoittajia
Flowplus Oy:n pumppuanalytiikkaan ja optimointiin keskittyvä yhteistyökumppani Viimatech Digital Oy on saanut rahoitusta kansainvälisiltä sijoittajilta. Investointi mahdollistaa IoT-ratkaisuja tarjoavan liiketoiminnan kasvattamisen ja kansainvälistymisen vesilaitos- ja teollisuusasiakkaille.
Viimatech Digitalin kehittämä teknologia mahdollistaa yksinkertaisen ja kustannustehokkaan tavan analysoida pumppujen kuntoa ja suorituskykyä. Tietojen avulla asiakkaat voivat tehdä oikea-aikaisia toimia prosessiensa optimoimiseksi ja odottamattomien seisokkien välttämiseksi. IoT -ratkaisuissa Viimatechin strateginen kumppani on ollut Flowplus Oy, jolla on useita vesilaitos- ja teollisuusasiakkaita eri puolilla Suomea. Flowplus myy tätä IoT-ratkaisua tuotenimellä Flowdicator-H. Flowplus on ollut Viimatech Digitalin osaomistaja jo edellisestä rahoituskierroksesta lähtien.
Teknologiansa edelleen kehittämiseen ja liiketoiminnan kansainvälistämiseen Viimatech Digital on nyt saanut merkittävää rahoitusta uusilta sijoittajilta Australiasta ja Saksasta.
– Teknologian lisäksi olen vakuuttunut tiimin ketteryydestä ja osaamisesta. Flowplussan kanssa yhtiöllä on Suomessa erinomainen kumppanuus ja olemassa olevaa liiketoimintaa, joka tuottaa arvoa loppuasiakkaille. Tämä muodostaa vankan perustan kasvun vauhdittamiseksi myös kansainvälisillä markkinoilla, toteaa sijoittaja Gus Abboud.
– Tarjoamme helposti käytettäviä ja kustannustehokkaita ratkaisuja pumppaamisen etävalvontaan, sanoo puolestaan Viimatech Digitalin toimitusjohtaja Matti Viita.
– Viimatech Digital skaalaa nyt liiketoimintaansa ja toivotamme uudet osakkeenomistajat tervetulleiksi auttamaan meitä seuraavan kasvuaskeleen rahoittamisessa. Tulevat tuotejulkaisumme vahvistavat asiakkaille tuotettavaa lisäarvoa erityisesti analytiikan ja älykkään asennuskannan hallinnan kautta, Viita jatkaa.
Vuonna 2017 perustettu Viimatech Digital kaupallistaa uraauurtavaa moottorin vaihevirtaan perustuvaa pumppujen valvonta teknologiaa. Yhtiö madaltaa teollisen ja vesihuollon digitalisaation esteitä tarjoamalla kustannustehokkaan ja helppokäyttöisen IoT -ratkaisun pumppauksen huolto- ja energiakustannusten optimoimiseksi.

Flowplus digitalisoituu: Nyt ennakoidaan tehokkaammin
Flowplussan vuosi 2021 on sujunut etukäteisodotusten mukaan. Koronan vuoksi siirretyt huoltoseisokit on saatu pääosin jo tehtyä. Asiakkaiden huoltopalveluja nopeuttava, laatua parantava ja kustannussäästöjä tuova laitekanta-auditointi on keskeinen osa Flowplussan lähitulevaisuutta. Digitalisointiin liittyvä kehitystyö on jatkuvaa.
Kun asiakkaan laitteen tekniset tiedot ja huoltohistoria ovat Flowplussan tietojärjestelmässä, on laitteen kunnossapito ja elinkaaren pidentäminen aikaisempaa helpompaa. Laitekanta-auditointi toteutuu käytännössä siten, että asentajamme lisäävät asiakaskäyntien yhteydessä laitteiden perustiedot sekä päivitetyt huoltotiedot järjestelmään. Tiedoista rakentuu jatkuvasti päivittyvä tietokanta, joka on reaaliaikaisesti sekä Flowplussan asentajien että asiakkaiden nähtävissä.
Virtauslaitteiden tietojen päivitys on asiakkaalle tärkeää ja olennaista, mutta vielä olennaisempaa on laitteiden jatkuva seuranta. Värinä- ja virtamittauksiin perustuvilla Flowdicator-seurantatyökaluilla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. PWC:n tutkimuksien perusteella laitteiden kuntoa seuraamalla ja ennakoimalla voidaan säästää 40 % huoltokustannuksissa sekä pidentää laitteiden käyttöikää noin 20 %. Alunperin 40-vuotiaaksi suunniteltu pumppu, puhallin tai sähkömoottori voi ennakoinnin ansiosta kestää jopa 50 vuotta.
Kuten eräs monille tuttu sanonta kuuluu: laite tienaa parhaat tuottonsa elinkaarensa loppupäässä, kun sen pääomakustannukset on kuitattu jo aikapäiviä sitten.
Ennakointi pelasti puhaltimen
Ennakoinnin merkitystä kuvaa hyvin tositarina Flowdicator-seurantajärjestelmään liitetyn puhaltimen oikein ajoitetusta ennakkokorjauksesta. Asiantuntijamme tutki asiakkaamme puhaltimen tuottamaa dataa ja kiinnitti huomiota hieman poikkeaviin arvoihin, joita tallentui jatkuvasti Flowdicator-järjestelmään. Kun puhallinta lähdettiin tarkemmin tutkimaan, huomattiin siinä orastava laakeriongelma.
Ajoissa tehdyllä laakerin lisärasvauksella saatiin puhaltimen vaurioituminen pysäytettyä ja laite korjattua pienehköllä toimenpiteellä. Jos tilanteeseen ei olisi päästy reagoimaan ajoissa, olisi laite todennäköisesti rikkoutunut paljon pahemmin lähitulevaisuudessa.
Uudet yksiköt mukaan Flowplus-perheeseen
Flowplus on laajentunut viime vuosina vauhdikkaasti. Uusia toimipisteitä on avattu eri puolille Suomea (katso Flowplussan kaikki yhteystiedot tästä). Nyt vedetään pieni hetki henkeä ja keskitytään perusliiketoimintojen vahvistamiseen ja vakiinnuttamiseen sekä asiakaspalvelun yhtenäistämiseen kaikissa toimipaikoissamme.
Meillä on toimivat uudet yksiköt muun muassa Kokkolassa, Raumalla ja Vantaalla. Ne haastavat uusilla tuotteilla ja toimintatavoilla omien alueidensa perinteisempiä toimijoita. Kaikissa Flowplussan toimipisteissä terävöitetään asiakaspalveluprosesseja, mikä näkyy asiakkaille käytännössä tehokkaampina huoltoina, korjauksina ja asennuksina sekä sujuvana vaihto- ja vuokralaitetarjontana.
Jarmo Piippo
Kirjoittaja on Flowplus Oy:n toimitusjohtaja

Rikkoutumista ei pidä odottaa tumput suorina
Flowdicator on laitteiden monitorointijärjestelmä, joka kerää laitteen dataa analysoitavaksi. Täsmällisen datan avulla laitekannan kuntoa on helppo hallita ja tiedon perusteella huoltotoimet voidaan ennakoida ja toteuttaa täsmällisesti. Tavoitteenamme on pitää laitteet mahdollisimman pitkään tehokkaina ja toimintakuntoisina – ja siten auttaa asiakasta säästämään energiakustannuksissa ja investoinneissa. (lisää…)

Flowplus-Seinäjoki: Sähkömoottori- ja pumppuhuolto samoihin tiloihin
Seinäjoen Flowplussan kaikki toiminnot siirtyvät samoihin tiloihin marraskuussa 2021. Yhteistilojen ansiosta huoltoresurssit paranevat niin sähkömoottoreissa, pumpuissa, puhaltimissa kuin generaattoreissakin.
Flowplussan Seinäjoella toimiva sähkömoottorihuolto tunnettiin vuoteen 20212 saakka nimellä JMJ Käämintä Oy. Flowplus Oy:n omistuksessa tämä perinteinen moottorihuolto on uudistunut, kehittynyt ja muuttunut samalla paljon aikaisempaa mobiilimmaksi. Huoltoja tehdään kyllä edelleen Flowplussan omissa tiloissa, mutta yhä suurempi osa huolloista, korjauksista ja asennuksista tapahtuu asiakkaiden luona.
– Kun marraskuussa yhdistämme toimintamme Seinäjoella saman katon alle Kaarantie 16:een, lisääntyvät meillä samanaikaisesti sekä osaaminen, henkilöresurssien määrä että myös liikkuvuus. Tästä konkreettinen esimerkki on, että aikaisemmin moottorihuollon käytössä olleen yhden auton sijaan autoja on marraskuusta lähtien käytössä neljä. Yhä useammin asiakkaidemme ei tarvitse toimittaa huollettavia laitteita meille, vaan me huollamme laitteen sujuvasti asiakkaidemme omissa tiloissa. Tämä on paljon vaivattomampaa ja nopeampaa asiakkaan kannalta, huomauttaa Flowplussan Etelä-Pohjanmaan liiketoimintapäällikkö Markus Paukkunen.
Sähkömoottori- ja pumppuhuoltojen, korjausten ja asennusten lisäksi Seinäjoen yksikkö tekee myös muun muassa puhallinhuoltoja ja asennuksia eri puolilla Suomea. Erityisosaamista yksikössä on myös hiukan harvinaisemmista rumpumoottoreista, joita käytetään tyypillisesti erilaisten kuljetushihnojen liikuttamisessa.
Uudet tilat, paremmat laitteet, lisää resursseja
Seinäjoen Kaarantie 16:een remontoitavat tilat ovat aikaisempaa paremmat sekä sähkömoottorien, pumppujen kuin puhaltimienkin huollon ja varastoinnin kannalta. Muutto tapahtuu marraskuussa 2021, mutta aivan lopullisesti vanhoista ja erillisistä tiloista luovutaan vasta vuoden lopussa. Marraskuusta alkaen huollettavat laitteet on kuitenkin syytä tuoda jo uuteen osoitteeseen.
– Ellei halua, että asentajamme käy huoltamassa laitteen asiakkaan omissa laitetiloissa, huomauttaa Paukkunen. Tällä hän viittaa kaikessa laitehuollossa viime vuosina tapahtuneeseen toimintatavan muutokseen, jossa asiakkaiden omissa tiloissa tehdään kaikki ne toimenpiteet, jotka voidaan.
– Asiakas voi keskittyä omaan ydintekemiseensä. Samalla me otamme entistä suuremman vastuun asiakkaiden laitteiden hyvinvoinnista ja toiminnasta, jatkaa Paukkunen.
Erikoislaitteet puhallinten huoltoon ja asennukseen
Seinäjoen yhdistetty yksikkö palvelee erityisesti Seinäjoen ympäristön virtauslaitteiden huolto- ja asennustarpeita. Yksikössä on myös puhaltimiin liittyvää erityisosaamista, jolle on kysyntää koko Suomessa.
– Meillä on useita todella taitavia huoltoasentajia, joiden taitoja hyödynnetään ympäri Suomen. Heillä on käytössään puhaltimien asennukseen ja linjaukseen liittyvät digitaaliset mitta- ja tasapainotuslaitteet, joilla voidaan mitata laitteiden erilaiset tärinät ja värinät. Vastaavia laitteita ei Suomessa kovin monella ole, painottaa Paukkunen.
Seinäjoen yksikön kautta ovat huoltojen lisäksi nopeasti saatavissa kaikki 350 kilowattia pienemmät uudet Lönne-sähkömoottorit. Lisäksi yksikkö toimittaa ja asentaa asiakkaille Flowdicator-seurantatyökaluja, joilla voidaan seurata sähkömoottorien ja pumppujen toimintaa mobiilisti 24/7.

Länsi-Suomi: ”Ennakoivalla kunnossapidolla säästää rahaa”
Lue Länsi-Suomi -lehdessä julkaistu artikkeli, jossa Fowplussan Asko Heinonen kertoo näkemyksiään optimoivasta elinkaarenhallinnasta. Mistä siinä oikein on kysymys?

Asko Heinonen / Flowplus Oy Rauma

Flowplus toivottaa hyvää flowta koko kesäksi
Flowplussan toinen koronakevät on edennyt kesään nousujohteisesti. Varovaisuutta on edelleen ilmassa, mutta teollisuuden kriittisen tärkeät laitteet on huollettava ajoissa kuntoon. Loppuvuosi näyttää Flowplussassa kiireiseltä.
Petteri Särkiniemi aloitti Flowplussan operatiivisena johtajana ja varatoimitusjohtajana vuoden 2020 syksyllä. Menneeseen yhdeksään kuukauteen on ehtinyt kertyä kokemusta niin kiireestä kuin hieman rauhallisemmasta ajasta. Nyt työtahti on taas selvästi kiihtymässä. Asiakkaiden huoltoseisokit alkavat monessa paikassa samanaikaisesti.
– Teollisuudessa, voimalaitoksissa, vesilaitoksissa sekä taloyhtiöissä on toiminta jatkunut koronasta huolimatta melko normaalina. Siksi myös virtauslaitteiden huollot ja asennukset ovat toteutuneet vuoden takaisen äkkipysäyksen jälkeen melko normaalisti. Konepajamme ovat tuottaneet varaosia tasaisesti maailmalle, ja niiden ohella myös kokonaisia huipputeknisiä voimalaitosventtiilejäkin. Aukeaako Suomen talouden ketsuppipullo kesän ja loppuvuoden aikana, se on vielä hieman arvausten varassa, pohtii Särkiniemi ajellessaan Flowplussan Vantaan toimipisteestä kohti Harjavallassa sijaitsevaa kotiaan.
Tai tarkemmin sanottuna kohti kotitilaansa.
– Asumme vaimoni ja jo täysi-ikäisten lastemme kanssa vanhassa maatalossa, joka remontoitiin mittavasti muutamia vuosia sitten. Viljavaraston hiiret pitää loitolla Himpe-kissamme. Tilan pihamaan ja ympäristön muokkaaminen ovat minulle eräs hyvä tapa rentoutua, kertoo Särkiniemi.
Kun lapset ovat jo täysi-ikäisiä, on Särkiniemellä nyt enemmän aikaa käytettävissä Flowplussan kehittämiseen ja johtamiseen.
– On kuitenkin muistettava myös vapaa-aika ja palautuminen, sillä pelkkää työtä ei ihmisen elämän pidä olla. Mutta kun työ on innostavaa ja siihen pääsee vaikuttamaan, synnyttää se hyvää Flowta!
Tilauskirjat täyttyvät nopeasti
Flowplussan alkuvuosi on perinteisesti ollut muuta vuotta rauhallisempi, niin tänäkin vuonna. Tammi-helmikuun hiljaisemman ajan jälkeen töitä on ollut jatkuvasti kasvavaan tahtiin. Eikä loppuvuosi näytä yhtään sen hiljaisemmalta.
– Tilauskirjat näyttävät jo kohtuullisen hyviltä loppuvuoden osalta, koska joidenkin asiakkaiden huollot siirtyivät viime vuodelta tämän vuoden puolelle. Nyt on myös joitakin kevään huoltoseisokkeja siirretty kesälle ja syksyyn, mutta selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Kiinnostava ja työntäyteinen loppuvuosi on siis Flowplussassa edessä, kertoo Särkiniemi.
Elinkaaren hallintaa ja digitalisaatiota
Flowplussan toiminnan kivijalkoja ovat aina olleet virtauslaitteiden huollot, asennukset ja myynti sekä konepajatoiminta. Nyt niiden rinnalle ja toimintaa tukemaan ovat tulossa laitteiden koko elinkaaren hallintapalvelut sekä digitaalinen valvonta.
– Yksittäisten huoltojen tai asennusten sijaan huolehdimme asiakkaan laitteista niiden koko elinkaaren ajan. Siis myynnistä ja asennuksesta alkaen vastuulliseen kierrätykseen saakka. Asiakkaan ei tarvitse kantaa laitteiden kunnosta huolta, vaan hän pääsee paremmin keskittymään omaan ydintekemiseensä, huomauttaa Särkiniemi.
Digitaalisen laitevalvonnan puolella Flowplus kehittää edelleen Flowdicator-tuoteperhettään. Digitaalisuus liittyy osittain laitteiden elinkaarenhallintaan, sillä Flowdicatorin avulla laitteiden huoltoväli voidaan optimoida asiakkaan kannalta parhaaksi mahdolliseksi: laitteita ei ali- mutta ei myöskään ylihuolleta missään vaiheessa.
Jättäkää virtauslaitteet Flowplussan huoleksi
Petteri Särkiniemi kertoo aina tehneensä paljon töitä ja vaatii itseltään paljon. Hyvä flow työssä vaatii kuitenkin myös vastapainonsa. Särkiniemen kohdalla se löytyy liikunnasta, erityisesti koripallon, lenkkeilyn ja punttisalin parista.
– Haluamme mahdollisuuksiemme mukaan helpottaa myös asiakkaidemme paineita ja lisätä heidän henkilöstönsä ja tuotantolaitostensa tehokkuutta ja turvallisuutta. Asiakkaat voivat keskittyä omiin ydinasioihinsa ja jättää virtaustekniset asiat meidän huoleksemme. Ottakaa meistä kaikki tarjolla oleva hyöty irti, jatkaa Särkiniemi.
– Hyvää kesää kaikille – palataan työvirtojen ääreen levänneinä taas lomien jälkeen!

Flowdicator: Värähtely viestii laitteen kunnon
Värähtely kertoo paljon pyörivän laitteen toiminnasta. Flowdicator on laitteisto- ja ohjelmistokokonaisuus, joka mittaa värähtelyä ja kertoo, jos jokin asia laitteessa vaatii huomiota. Teemu Voutilainen on värähtelymittausten tuore asiantuntija Flowplussalla.
Voutilainen aloitti kesällä 2020 Flowplussan venttiiliasentajana Tampereella. Hän on ollut myös Porvoon yksikön apuna esimerkiksi puhaltimien linjauksessa, öljynvaihdossa ja särötarkastuksissa.
Tammikuussa 2021 oli Voutilaisen ensimmäinen työpäivä Flowplussan värähtelymittausasiantuntijana. Koronan vuoksi suurin osa Voutilaisen työpäivistä on kulunut kotitoimistolla Vantaalla, mutta osittain myös Tampereen toimipisteellä. Tammikuussa 2021 Flowplussan toiminta laajeni Vantaalle, joten jatkossa Voutilaisen työpiste löytyy sieltä.
– Olen tehnyt värähtelymittauksia ja analysoinut mittausten tuloksia jo aikaisemmissa työpaikoissani. Flowplussassa analyysi on kuitenkin viety seuraavalle tasolle digitaalisuuden ja tekoälyn ansiosta. Nyt värähtelyanturien tulokset kerätään pilvipalveluun, jolloin saadusta datasta voidaan tehdä syvempiä analyyseja, kertoo Voutilainen kotitoimistoltaan.
Flowdicator asiakkaan tarpeen mukaan
Flowdicator on laite- ja ohjelmistokokonaisuus, jonka avulla tietoa laitteen kunnosta kerätään.
– Analyysista osan tekee järjestelmä suoraan, mutta ei suinkaan kaikkea. Ihmistä tarvitaan analyysissa edelleen, muistuttaa Voutilainen.
Flowplus edustaa, myy ja asentaa Flowdicator versioita D sekä H ja H+. Versiot eroavat toisistaan sekä mittauksen että analysointimahdollisuuksien suhteen. Asiakkaan tarpeet määrittävät, minkälainen Flowdicator juuri heidän laitteistoilleen kannattaa hankkia.
Ongelmien tehokasta ennakointia ympäri Suomen
Flowdicator kerää tietoa laitteen sähkönkäytön perusteella (versiot H ja H+) tai erilaisten värähtelyanturien kautta (versio D). Tietoa kerätään esimerkiksi minuutin, viiden minuutin tai tunnin välein. Saatu data välittyy mobiiliyhteydellä pilvipalveluun, jonka kautta sitä voidaan analysoida yksityiskohtaisemmin.
– Digitaalisuus mahdollistaa tiedon prosessoinnin jo anturissa, jolloin eteenpäin siirretään vain se tieto, jolla on merkitystä. Uutena mittalaitteena olemme hankkineet Vibscanner 2 -värähtelynreittikeräimen. Laite toimii tehokkaasti, kun se yhdistetään tekoälypohjaiseen ensivasteraporttiin. Lähin Flowplussan toimipiste käy suorittamassa käytännön mittauksen, jonka tuloksia voidaan analysoida pilven kautta muualla, kuvailee Voutilainen prosessia.
”Värähtelyä se on äänikin”
Voutilaisen ensimmäiset kuukaudet värähtelyasiantuntijana ovat sujuneet uuden oppimisessa. Sisäisiä palavereita ja myös tapaamisia asiakkaiden kanssa on ollut jonkin verran. Koronan vuoksi fyysisten tapaamisten määrä on kuitenkin pidetty mahdollisimman vähäisenä. Muutama laitteiden asennuskeikkakin on jo toteutunut esimerkiksi Tampereelle ja Harjavaltaan.
– Olen päässyt hiomaan Flowdicator D:n käyttöliittymää sekä viimeistelemään sen käyttöohjekirjaa. Oikein sopiva työmäärä on ollut näin aluksi. Ei liikaa eikä onneksi liian vähänkään. Uutta kun oppii, niin pääsee tekemään aina vaan kiinnostavampia hommia, kertoo Voutilainen.
Myös äänen mittausta harkitaan analyysityökaluna tulevaisuudessa. Käyttökohteita voisivat olla esimerkiksi mäntäkoneet ja venttiilien vuodot.
– Värähtelyä se on äänikin, muistuttaa Voutilainen lopuksi.

Flowdicator optimoi Kymenlaakson Veden pumppujen energiankulutusta
Flowdicator on sähkömoottorien ja pumppujen seurantajärjestelmä, jota Kymenlaakson Vesi hyödyntää tekopohjaveden valmistuksessa. Järjestelmän avulla pumppujen energiatehokkuus ja tuotanto saadaan säädettyä optimaalisiksi. Yritys on hiljattain tehnyt Flowdicatoreista lisätilauksen Flowplussalle.
Kymenlaakson Veden Utin laitoksella syntyy tekopohjavettä n. 20 000 kuutiota päivässä. Siitä noin 30 % pumpataan käänteisosmoosilaitteiston läpi. Näin vedestä saadaan poistettua ylimääräinen fluori.
– Meillä on Flowdicator asennettuna kahdeksaan käänteisosmoosilaitteiston suodatinyksikön paineenkorotuspumppuihin. Seurantajärjestelmä otettiin käyttöön reilu vuosi sitten. Saamme nyt jatkuvasti reaaliaikaisen tiedon pumppujemme toiminnasta ja kunnosta. Lisäksi meille kertyy runsaasti hyödyllistä historiatietoa, josta on hyötyä pumppujen tulevaisuuden toiminnan arvioinnissa ja huoltotarpeiden määrittämisessä, kertoo Kymenlaakson Veden automaatioteknikko Timo Leppänen.
Flowdicatorin avulla seurataan pumppujen paineita, virtauksia ja tehoja reaaliaikaisesti. Tietojen pohjalta järjestelmä laskee jokaiselle pumpulle ominaisenergiankulutuksen.
– Voimme seurannan perusteella säätää pumppujen pyörimisnopeutta ja löytää niiden energiatehokkaimman toiminta-alueen. Tasapainotila juomaveden laadun ja tuotantomäärän välillä on herkkä asia. Siksi tarvitsemme tiedon mahdollisimman monen pumpun toiminnasta, jatkaa Leppänen.
Pitkäaikaista seurantaa
Jo käytössä olevan käänteisosmoosilaitteiston suodatinyksikön seurantajärjestelmän lisäksi Kymenlaakson Vesi on tilannut Flowplussalta myös kahdeksan uutta laitetta. Ne on tarkoitus asentaa kevään 2021 aikana Utin laitoksen tekopohjavesikaivoissa oleviin pumppuihin.
– Nämä kaivopumput ovat hajallaan isommalla alueella, mutta Flowdicatorin avulla saamme koottua kaikkien pumppujen tiedot helposti yhteen ja samaan järjestelmään. Olemme jo nähneet, kuinka hyödyllistä ensimmäisten kahdeksan pumpun seuranta on ollut, joten laajentaminen on luontevaa jatkoa sille. Kun seurattavia pumppuja on useita, saadaan runsaasti tietoa, jolla pumppuja ja niiden toimintaa voidaan verrata toisiinsa. Yksittäisestä pumpusta tällaisia vertailutietoja ei saisi samalla tavalla, huomauttaa Leppänen.
Vertailuja ja analyysejä tehdään seuratuista pumpuista kuukausittain. Kokonaiskuvan saaminen vaatii kuitenkin pitkäaikaisempaa seurantaa. Yksityiskohtaisten ja vesilaitokselle hyödyllisten ohjeistusten tekeminen edellyttää pumppujen useamman vuoden jatkuvaa seurantaa.
Kymenlaakson Vesi analysoi saadun datan itse
Flowdicatorin asennuksesta huolehtivat Kymenlaakson Veden kohdalla yrityksen omat asentajat. Asennuksen jälkeen Flowplussan asiantuntijat kävivät vielä säätämässä laitteet. Näin voitiin varmistaa niiden luotettava toiminta.
– Järjestelmän tuottaman datan analysoimme Kymenlaakson Vedessä itse. Meille syntyy seurantaraporteista hyvä historiatieto pumppujen toiminnasta. Tämä projekti on meille itsellemme jatkuva oppimisprosessi, kun joka kuukausi saadaan lisää tietoa, joka voidaan nivoa yhteen aikaisemman tiedon kanssa, toteaa Leppänen.
Seurantaraporttien pohjalta saatu tieto-omaisuus on tärkeässä roolissa esimerkiksi uusien ihmisten perehdyttämisen yhteydessä. Raportit kertovat laitoksen ja sen laitteistojen tilan uusille asentajille nopeasti.
Kymenlaakson Vesi Oy on Kotkan, Kouvolan ja Haminan omistama tukkuvesilaitos, joka myy talousvettä osakaskunnilleen. Talousveden jakamisesta eteläisessä Kymenlaaksossa huolehtii Kymen Vesi Oy ja liikelaitos Haminan Vesi. Kymenlaakson Vesi Oy ostaa henkilöstöpalvelut Kymen Vesi Oy:ltä.

Flowdicator D:llä vältät ikävät yllätykset
Flowdicator D on ennakoiva kunnossapitojärjestelmä, jonka avulla voidaan välttää ikävät yllätykset kriittisten laitteiden toiminnassa. Flowdicator D on tehokkaimmillaan sellaisten laitteiden kunnon seuraajana ja ennakoijana, jotka tukevat tuotannon ja toiminnan ydinprosesseja teollisuudessa, vesilaitoksissa ja energiantuotannossa.
Yrityksillä on tyypillisesti kolmenlaisia laitteita:
-
kriittisiä laitteita (esimerkiksi voimalaitoksen turbiini)
-
kriittistä toimintaa suoraan tukevia laitteita (esim. syöttövesipumppu tai kaasupuhallin) ja
-
muita tukitoimilaitteita (pienemmät pumput ja puhaltimet).
Ensimmäisten kahden laitetyypin on aina toimittava luotettavasti, jottei laitoksen ydintoiminta ole uhattuna. Kolmannen ryhmän laiteviat ovat usein harmillisia, mutta laitteiden rikkoontuminen ei ole suora uhka laitoksen toiminnalle.
– Flowdicator D tuo eniten hyötyä niille asiakkaille, joiden kriittistä toimintaa tukevat laitteet tarvitsevat seurantaa (ryhmän 2 laitteet). Laitteisiin asennetut anturit välittävät dataa Flowdicator D -tietojärjestelmään 24/7. Järjestelmä analysoi laitteen kuntoa tämän datan pohjalta jatkuvasti. Mahdollisiin ongelmiin päästään näin reagoimaan jo ennen kuin ne muuttuvat kriittisiksi. Analytiikan avulla voidaan yksilöidä laitteen huoltotarve, jolloin laitetta ei toisaalta ali- mutta ei myöskään ylihuolleta, kuvailee Flowdicator D:n perustarkoitusta järjestelmän suunnitelleen ja sitä valmistavan Distence Oy:n toimitusjohtaja Janne-Pekka Karttunen.
Flowplus Oy toimii Flowdicator D:n myyjänä ja asentajana kaikkialla Suomessa.
Ennakoiva ja ennustava kunnossapito parantavat energiatehokkuutta
Ennakoiva kunnossapito tai ennustava kunnossapito vaikuttavat olennaisesti laitteen tuottavuuteen ja elinkaareen. Tarveperusteinen etäkunnossapito lisää Karttusen mukaan laitteen luotettavuutta sekä parantaa sen koko elinkaaren aikaista energiatehokkuutta.
– Kun esimerkiksi laakerivika huomataan jo hyvissä ajoin, voidaan laite korjata ja huoltaa suunnitellusti. Hiukan vastaava tilanne ovat pumppuja uhkaavat tukokset. Molemmissa tilanteissa voidaan ennakoivalla kunnossapitojärjestelmällä välttää ikävät yllätykset ja tehdä huolto tai korjaus juuri sellaisena ajankohtana, jolloin siitä on mahdollisimman vähän haittaa ydinprosessille, huomauttaa Karttunen.
Kaikki viat eivät ole kriittisiä vikoja, mutta pienillä vioilla on epämiellyttävä taipumus kehittyä isommiksi. Järjestelmän avulla vikatilannetta voidaan seurata ja reagoida muutoksiin nopeasti. Kun tarvetta on, saapuu Flowplussan asentaja ja korjaa tai huoltaa laitteen paikan päällä.
Lyhyemmät seisokit ja parempaa päätöksentekoa
Flowdicator D auttaa tuotannon optimoinnissa. Ehjät ja oikea-aikaisesti huolletut laitteet toimivat tehokkaasti ja kuluttavat vähän energiaa. Ennakoimattomat tuotantokatkokset vähenevät tai jäävät kokonaan pois. Huoltoseisokeista ei päästä kokonaan eroon, mutta niiden kesto lyhenee. Suunnitelluissa seisokeissa toiminta tehostuu, kun tiedetään jo etukäteen, mitkä huoltotoimenpiteet laitteille on tehtävä.
Juuri kunnossapidon päätöksentekoon Flowdicator D tuo Karttusen mukaan paljon helpotusta. Päätöksenteko perustuu järjestelmän käyttöönoton jälkeen faktoihin eikä olettamuksiin.
– Resurssit voidaan keskittää vain niihin laitteisiin, jotka oikeasti vaativat huomiota. Oikeat ihmiset saadaan tekemään oikeita asioita ja ratkaisemaan oikeita ongelmia, painottaa Karttunen.
Flowdicator D:n lisäksi Flowplus myy ja asentaa myös Flowdicator H -järjestelmiä, jotka ovat parhaimmillaan pienempien pumppujen ja puhaltimien ennakoivassa seurannassa.

Flowdicator H pitää huolta pumpustasi 24/7
Flowdicator H on modernia teknologiaa sisältävä pumppujen ja pumppaamoiden seurantajärjestelmä ja etävalvontaratkaisu. Se seuraa pumppujasi, tietää pumppujesi tämän hetkisen kunnon ja osaa myös ennustaa niiden huoltotarpeen.
Maailmalla on satojamiljoonia pumppuja ja Suomessakin erilaisia pumppuja on satojatuhansia. Niillä pumpataan juomavettä, jätevettä, hulevettä ja monia erilaisia nesteitä teollisuudessa. Osa pumpuista sijaitsee hankalissa ja ahtaissa paikoissa sekä kaukana kaikesta.
– Pumppujen ja pumppaamojen omistajalle Flowdicator H tuo mielenrauhan. Järjestelmä osaa tunnistaa pumpun tai laitteiston kunnon ilman erillisiä antureita. Tarvitaan vain helppokäyttöinen Flowdicator H -mobiiliyksikkö (kuvassa), joka lähettää jatkuvasti dataa pumpun tai pumppaamon toiminnasta tietojärjestelmään. Tästä datasta Flowdicator H -ohjelmisto kykenee tulkitsemaan pumpun nykykunnon ja myös huoltotarpeen, kertoo laitteen kehitystyössä alusta asti mukana ollut toimitusjohtaja Matti Viita Viimatech Digital Oy:stä.
Eniten hyötyä Flowdicator H:sta saavat vesilaitokset, taloyhtiöt ja teollisuus. Haja-asutusalueilla järjestelmä toimii kustannustehokkaasti. Järjestelmään liittyvän mobiiliyksikön asennus tapahtuu nopeasti ja sen ylläpito on helposti toteutettavissa etänä.
Mobiilia valvontaa ja analyysia
Viidan mielestä Flowdicator H:n tärkeimmät hyödyt syntyvät
– kustannustehokkuudesta
– helppokäyttöisyydestä
– kattavuudesta – Flowdicator H:n voi yhdistää kaiken merkkisiin pumppuihin
– yksinkertaisesta ja helposta asennuksesta
– ennakointikyvystä, jolloin seurattavan pumpun huolto- ja korjaustarve tulevat näkyviin hyvissä ajoin.
Useat perinteisemmät pumppujen seurantajärjestelmät mittaavat esimerkiksi laitteen värähtelyä. Seurantaa varten pumppuun on silloin asennettava erillinen värähtelyanturi. Jos pumppu sijaitsee esimerkiksi jätevesikaivon pohjalla, on värähtelyanturin asennus hankalaa, aikaa vievää ja usein myös sotkuista puuhaa.
– Flowdicator H:ssa pumpun jatkuva analyysi tapahtuu asennuskaappiin sijoitetun pienen mobiiliyksikön välityksellä. Asennukseen ei tarvita perinteiseen tapaan nosturiautoa, jonka avulla pumppu ensin nostetaan ylös, asennetaan anturi ja lasketaan pumppu lopuksi takaisin kaivon pohjalle. Flowdicator H:ssa dataa kerätään pumpun virtajohdosta ja lähetetään mobiilisti analyysijärjestelmään, huomauttaa Viita.
Akateeminen tutkimus ja käytännön huippuosaaminen näkyvät lopputuloksessa
Flowdicator H:ta voi käyttää tarvittaessa pelkkänä hälytinlaitteena: kun pumppu ei syystä tai toisesta toimi, lähettää Flowdicator-mobiililaite tiedon ongelmasta tietojärjestelmään ja pumpun omistajalle. Eniten järjestelmästä saadaan hyötyä, kun päästään ottamaan käyttöön myös ennakointialgoritmit, joiden pohjalta järjestelmä analysoi saatua dataa 24/7. Jatkuva seuranta ja analyysi paljastavat pumpun sielunelämästä useita asioita.
– Flowdicator H:ta ei ole kehitetty eikä sitä kehitetä jatkossakaan pelkästään laboratoriossa. Kehitystyö on jatkuvasti kiinni myös pumppumaailman todellisissa käytännöissä. Saamme jatkuvasti käytännön tietoa ja kokemuksia Flowplus Oy:n asentajilta ja asiantuntijoilta, joita hyödynnämme järjestelmän kehitystyössä. Flowdicator H:ssa yhdistyvät siis akateeminen huippuosaaminen sekä käytännön kokemukset. Siksi järjestelmä toimii tehokkaasti erilaisilla asiakkailla, erilaisissa pumpuissa ja pumppaamoissa sekä monissa erilaisissa asennusympäristöissä, listaa Viita.
Koska kyseessä on paljon tietoa siirtävä ja säilyttävä tietojärjestelmä, on myös Flowdicator H:n tietoturvaan kiinnitetty erityisen paljon huomiota.
Tulevaisuudessa lisää ominaisuuksia
Flowdicator H on tällä hetkellä hyllystä ostettavissa oleva perusvalvontatuote, jonka kehitystyö jatkuu. Seuraavan sukupolven Flowdicator H+ sisältää nykyistä enemmän ominaisuuksia.
Flowdicator H+ tuo tullessaan ennustavan kunnossapidon analytiikan. Se tunnistaa ja ennustaa noin kymmenen erilaista pumpuille tyypillistä vikatilannetta. Näitä ovat muun muassa erilaisten tukkeumien ja venttiilivikojen sekä kavitaation, kulumisen ja laakerivikojen tunnistaminen.
Flowdicator H (ja H+) -palvelukokonaisuutta myy Flowplus Oy. Ratkaisu on kehitetty yhteistyössä Viimatech Digital Oy:n kanssa.