Koronakeväästä on seurannut monia vaikeuksia sekä Flowplussan asiakkaille että Flowplussalle itselleen. Nyt ollaan vihdoin jo liikkeessä työntäyteisen kesän kautta kohti kiireistä syksyä.
Mikään ei tunnetusti ole niin vaikeaa kuin tulevaisuuden ennustaminen. Varsinkaan korona-viruksen tapaisten kriisien ennakointi ei ole helppoa – vaan käytännössä lähes mahdotonta.
– Monet asiakkaistamme siirsivät pandemian vuoksi kevään huoltoseisokkejaan myöhäisemmäksi. Tämä on aivan ymmärrettävää, sillä huoltoseisokkeihin osallistuu parhaimmillaan jopa satoja eri ihmisiä eri puolilta maata ja jopa maailmaa. Eihän sellaisia koronalinkoja kukaan halunnut tai voinut kevään aikana tietenkään järjestää, toteaa Flowplus Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Piippo.
Huollot on kuitenkin tehtävä ennen pitkää, sillä parhaatkaan laitteet eivät kestä ilman niitä loputtomiin.
– Osa huolloista tehdään jo nyt kesällä, kun koronapandemia on alkanut osoittaa heikkenemisen merkkejä. Myös syksyn osalta alkavat meidän huoltoasentajiemme kalenterit olemaan kohtuullisen täysiä, jatkaa Piippo.
Vuoden ensimmäinen kvartaali sujui Flowplussalla aivan ennusteiden mukaan ja oikein hyvältä näytti. Tilauskirjat kevään ja kesän osalta olivat jo melko täynnä. Lappeenrannan ja Imatran toimipisteiden yhdistyminen onnistui hyvin ja toi uutta virtaa yrityksen Kaakkois-Suomen toimintaan. Se oli tyyntä myrskyn edellä, kuten nyt jälkikäteen tiedämme.
– Maaliskuussa menivät kaikki suunnitelmat uusiksi. Meilläkin oli pakko turvautua lomautuksiin, joka on aina yksittäisten ihmisten kannalta erittäin epämiellyttävä tilanne. Nyt lomautuksista ei ole onneksi enää tietoakaan vaan kaikki ovat meillä takaisin työn touhussa, kertoo Piippo.
Flowplussan toimialoista korona kirpaisi eniten teollisuuteen liittyviä palveluja. Omat konepajat toimivat sen sijaan lähes normaaliin tapaan myös korona-aikana, ja samoin vesisektorilla ovat työt pyörineet kasvavalla trendillä.
– Kesäkuun alusta lähtien tilanne on alkanut normalisoitua kaikilla meidän toimialoillamme. Tilauskirjat täyttyvät vauhdilla, kun koronan siirtämiä huoltoja ja korjauksia tehdään nyt joka puolella. Koronan tuoman pakollisen hengähdystauon jälkeen työhaluja on kaikilla, joten asiakkaiden tarpeet saadaan kyllä hoidettua kuntoon, vakuuttaa Piippo.
Rästihommia keväältä riittää varmasti vielä syksyllekin, mutta vähitellen tilanne näyttää palaavan tavalliseen uomaansa.
– Sekä asiakkaamme että me saamme varmasti kirittyä kiinni tämän vuoden tavoitteitamme kesän, syksyn ja alkutalven aikana. Kaikkia koronan tuomia vaikeuksia emme luultavasti saa oikaistua, mutta toivottavasti suuren osan, sanoo Piippo.
Flowplussan toimialalla liiketoiminta perustuu hyvin pitkälti luottamukseen. Piippo kiittää asiakkaita siitä, että luottamusta on riittänyt kovista ajoista huolimatta.
– Suomen hallituksen valitsema linja näyttää olleen menestyksellinen. Kukaan ei tosin tiedä, että tuleeko viruksesta vielä toinen aalto. Se on joka tapauksessa selvää, että mahdollinen toinen aalto ei tule meitä enää yllättämään samalla tavalla. Julkiset toimijat, yritykset, yhteisöt ja yksityiset ihmiset osaavat torjua virusta aikaisempaa tehokkaammin, uskoo Piippo.
Flowplus on mukana vesilaitosten digitalisointi hankkeessa, jota vetää Oulun yliopisto. Flowplussan osalta kiinnostavinta hankkeessa on yrityksen Flowdicator-palvelun edelleen kehittäminen.
– Palvelu on jo nyt käytössä muun muassa Lumijoen Vesi Oy:ssä, mutta kehitämme palveluun uusia ominaisuuksia jatkuvasti. Uusi ja parannettu Flowdicator on siis tekeillä ja pian saatavissa, lupaa Piippo.