Flowplus Oy täydentää merkittävästi palveluvalikoimaansa venttiilihuolloissa hankkimalla JS Oy Pietarsaari konsernin
JS Oy Pietarsaaren koko osakekanta on myyty Flowplus Oy:lle, jonka omistajina on toimiva johto ja kaupan toteutukseen osallistunut vähemmistösijoittaja. JS Oy Pietarsaaren ja konserniin kuuluvan Armatek Oy:n toimitusjohtajana jatkaa kaupan jälkeen Pekka Viita-aho. Konsernin myyjät olivat yhtiön viisi perustajajäsentä. Omistajan vaihdolla ei ole vaikutusta JS Oy Pietarsaaren henkilökuntaan.
Yrityskaupalla haetaan lisää resursseja toiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen. Solmittu kauppa avaa Flowplus Oy:lle mahdollisuuden täydentää merkittävästi venttiilihuoltopalvelua ja varaosien valmistusta. Pietarsaaressa ja Tampereella toimivan JS Oy Pietarsaari konsernin liikevaihto on noin 4,5 M€ ja henkilökunnan määrä noin 40 henkeä. Flowplus Oy:n liikevaihto vuonna 2016 oli 7,5 M€ ja henkilöstön määrä 46.Kuluvalle vuodelle tavoitellaan konsernissa yhteensä yli 13 M€ liikevaihtoa.
”Yhdistyminen Flowplus Oy :n kanssa mahdollistaa venttiilihuoltotoiminnan laajentamisen voimalaitoksista teollisiin sovelluksiin ja toiminnan maantieteellisen kehittämisen. Pietarsaaressa sijaitseva uusi konepajarakennus laitteineen luo puitteet myös suurempien kokonaisuuksien tehokkaaseen käsittelyyn. Metallisten materiaalien monipuolinen hallinta ja varaosien paikallisvalmistus tarjoavat hyvät puitteet kulutusosien täydelliseen uudistamiseen ja valmistamiseen nopeisiinkin tarpeisiin” kertoo toimitusjohtaja Pekka Viita-aho JS konsernista.
”Toteutettu yrityskauppa avaa puitteet Flowplus Oy:n tarjota isompia ja jalostusarvoltaan monipuolisempia kokonaisuuksia myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Kaupan myötä Flowplus Oy ja JS Oy Pietarsaari yhdessä tarjoavat voimalaitosten ja raskaan prosessiteollisuuden vaativien venttiilien osien valmistuksen lisäksi pumppujen ja muiden laitteiden käsittelyt varaosineen. Yhdessä pystymme kehittämään laajalta pohjalta teollisuuden ennakoivien ja parantavien kunnossapidon toimintoja merkkiriippumattomasti. Molempien yrityksien toiminta tukeutuu sertifioituihin laatujärjestelmiin, kertoo toimitusjohtaja Jarmo Piippo Flowplus Oy:stä.” Suoritetun yrityskaupan mukana on ruotsalainen kunnossapitoalalla toimiva Lakers Holding Ab tullut Flowplus Oy:n vähemmistöosakkaaksi, lopun osakekannan ollessa suomalaisilla henkilöomistajilla.
Lisätiedot:
Lähin yhteyshenkilösi JS Oy Pietarsaaren, Armatek Oy:n tai Flowplus Oy:n organisaatiossa
Flowplus Oy hallituksen puheenjohtaja Kari Itälahti, gsm. 040 705 9100, email. kari.italahti@noweco.fi
Flowplus Oy toimitusjohtaja Jarmo Piippo, Flowplus Oy, gsm. 0500 407 594, email. jarmo.piippo@flowplus.fi
JS Oy Pietarsaari toimitusjohtaja Pekka Viita-aho, gsm. 050 567 1505, email. pekka.viita-aho@jspietarsaari.fi