Henkilöesittelyssä – Arto Rautakoski

Henkilöesittelyssä – Arto Rautakoski

Henkilöesittelyssä – Arto Rautakoski

02.11.2022
“Itselläni on aika kovat tavoitteet työelämässä”

Pietarsaaressa syyskuun loppupuolella aloitti konepajatoiminnan kehittämisessä eli konepajapäällikkönä Arto Rautakoski. Artolla on pitkä kokemus alalta ja ammattitaitoa viedä Flowplussan konepajatoimintaa eteenpäin. Pietarsaaren yksikön historiakaan ei ole täysin tuntematon Artolle.

Arto on asunut käytännössä koko ikänsä Pietarsaaressa, eikä koulujakaan ole tarvinnut käydä Kokkolaa kauempana, kun sopiva ala löytyi läheltä. Arton valmistuttua teknikoksi, 

ensimmäinen alan työpaikka löytyi Pietarsaaresta valimolta. Tämä valinta oli uran kannalta merkittävä, kun vaihtoehtoina olivat olleet pietarsaarelainen valimo tai paperitehdas Jyväskylässä. Sijainti Pietarsaaressa oli lopulta ratkaissut päätöksen lähteä valimon koneistamoon töihin. 

”Aloitin vuonna -85 ja toimin siellä vuoteen 2017 saakka eli yhteensä 32 vuotta ehdin olla töissä valimolla”, Arto muistelee. Sen aikana Arto kartutti merkittävästi kokemusta erilaisista työtehtävistä ja ammattitaitoa esimerkiksi suunnittelun ja johtamisen saralla. 90-luvulla aloitettiin muun muassa suuri mallinnuksen kehittämisprojekti. ”Tekniikka ei tuohon aikaan ollut vielä kovin pitkällä 3D mallinnuksissa”, kertoo Arto muistellessaan Cad/Cam kehittämisprojektia. Lisäksi työn kuvaan on kuulunut erilaisia johtamisen tehtäviä tuotanto- ja suunnittelupäällikön roolissa sekä
laadun kehittämisen projekteja. Valimolla työskennellessään, Arto on tavannut ensimmäisen kerran myös nykyisiä kollegoitaan Flowplussalla. ”Täällä on ainakin 3 vanhaa tuttua, jotka olen tavannut ensimmäisenä päivänä -85 valimolla”, Arto kertoo hauskasta sattumuksesta.

Metalliala on ollut koko uran ajan se, jonka parissa Arto on työskennellyt, oli kyseessä sitten projekti Turkissa, uuden tuotteen sisäänajoprosessin- tai tuotannon kehittämistä. Tuotantopäällikkönä toiminut Arto kaipasi kuitenkin lisää haastetta ja asiakasrajapinnassa toimimista, siksi hän päätyikin Flowplussalle konepajapäällikön rooliin. ”Itselläni on aika kovat tavoitteet työelämässä ja konepajatoiminnan kehittäminen tuntui sopivalta haasteelta”, Arto summaa. 

Alku Flowplussalla on Arton mukaan lähtenyt käyntiin hyvin. Hallilta löytyy tuttuja koneita, palavereissa on ollut mukava tunnelma ja sisäisissä järjestelmissäkin on jo päässyt alkuun. 

Pietarsaaren ja Kokkolan yksiköiden väki vietti lokakuussa tyky-päivää Golfin merkeissä.

Ensimmäiset askeleet Flowplussan konepajatoiminnan kehittämisessä tulee olemaan asiakastyössä.

”Täällä on hyvä laitekanta ja hyvät tilat. Meillä on myös osaamista valmiiksi olemassa”, Arto kertoo nykytilanteesta

Työn ulkopuolella Arton vapaa-aika kuluu tällä hetkellä pitkälti mökkiprojektissa. Saaristosta löytyy jo entuudestaan mökki, mutta nyt viime talvena aloitettu uusi talviasuttava päämökki on rakentumassa hyvää vauhtia ensi talveksi. ”Talvisin mennään mökille moottorikelkalla ja kesäisin sitten veneellä. Lisäksi minulla on tuollainen kotalautta ja asuntoauto, joilla tulee sitten retkeiltyä saaristossa ja maalla”, Arto kertoo.

Flowplus Oy
Facebook
WhatsApp
LinkedIn
Email
Henkilöesittelyssä – Arto Rautakoski