“Parasta työssä on, kun pääsee näkemään onnistumisen hetkiä” – Samuli
Samuli Kekarainen on tullut taloon, kun Flowplus Oy:n Kotkan toimipiste oli vasta alkanut. Flowplus osti Kotkasta vuonna 2013 Sähkö-Alila Oy:n ja Power Plant Service Oy:n toiminnan. Samaan aikaan toimintaa lähdettiin laajentamaan ja paikkakunnalle perustettiin myös venttiiliyksikkö. Toiminta alkoi alkuvuodesta 2014.
Samuli on huoltoinsinööri ja toimii työnjohtajana Kotkan venttiilipuolella pääsääntöisesti verstaspuolella. Hän on alun perin opiskellut ammattiopistossa sähköasentajaksi ja tehnyt sähköasentajan töitä urakkatyönä noin vuoden ajan. Alan töitä oli silloin heikosti tarjolla, mutta toimettomaksi Samuli ei halunnut jäädä. Silloin syntyi ajatus hakea Kotkan ammattikorkeakoulu XAMK:iin opiskelemaan energiatekniikan insinööriksi, joka vastasi parhaiten aiempaa kiinnostuksen kohdetta.
Flowplussalle Samuli haki silloisen opinto-ohjaajan neuvosta. ”Olin hakemassa kesätöitä ja silloinen opinto-ohjaaja vinkkasi, että tällainen yritys hakisi asentajaa. Laitoin hakemuksen Flowplussalle ja sillä tiellä olen edelleen”, Samuli muistelee naurahtaen. Venttiiliasentajan töitä hän ehti tehdä keikkahommina koulun ohessa noin pari vuotta, kunnes koitti valmistumisen aika. Tämän myötä aukesi mahdollisuus kehittää itseään myös Flowplussalaisena ja Samuli aloitti uudessa työtehtävässä työnjohtajana. Aluksi työ sisälsi työnjohtotehtäviä reissaten asiakkaiden kohteissa, sittemmin painotus on muuttunut enemmän venttiiliyksikön verstaspuolelle.
”Työnkuva on todella monipuolinen. Käyn kohteissa ja suunnittelen resurssitarvetta, jaan työntehtävät, tilaan tarvittavat varaosat ja toimin projekteissa yhteyshenkilönä. Välillä tulee kiireisinä hetkinä vielä itsekin tehtyä asennushommia, kun taitoa siihenkin löytyy”, Samuli summaa työnkuvaansa. Työntekeminen on helppoa, silloin kun ympäriltä löytyy tuttu, ammattitaitoinen ja luotettava henkilöstö. Samuli on tehnyt asentajien kanssa töitä hänen Flowplus uransa alusta lähtien ja tuntee muiden vahvuudet.
Flowplus on vuosien aikana kasvanut ja laajentunut, niin koko Suomessa kuin myös Kotkassa. ”Meitä oli silloin täällä neljä kaveria tekemässä näitä (venttiili) hommia, mutta aikamoista kasvua on päässyt itse näkemään tässä vuosien aikana”, Samuli muistelee uransa alkutaivalta.
Venttiilihuolto ja venttiilien varaosien valmistus on keskeinen osa palvelujamme. Tilavat konepajamme Tampereella, Pietarsaaressa ja Kotkassa sekä motivoitunut henkilökuntamme mahdollistavat töiden korkeatasoisen toteuttamisen ja laadukkaan lopputuloksen. Meiltä löytyvät venttiilihuoltoon tarvittavat materiaalit, pinnoitukset ja materiaalinkäsittelymenetelmät.
Lue lisää »
